lauantai 11. tammikuuta 2014

treenail, treenail, treenail...

Pika Pokemon pääsi tänään tekemään lyhyitä toistopätkiä estetreenin merkeissä. Tea oli apupalkkaamassa, joten tekeminen oli kaiken kaikkiaan paljon helpompaa.

Kepeillä tehtiin muutamat toistot ja kavennettiin joka toistolla vinoja pikkuruisia määriä. Ei virheen virhettä ja Pika pujotteli omatoimisesti etupalkalle yrittämättäkään karata keppien seasta.

A:lla juoksutin ensin muutaman kerran alasmenoa länkien kautta ja nopeasti siirryttiin kokonaiseen A:han. Ei ongelmia. Pikan vauhti kasvoi joka suorituksella. Testasin myös ilman länkiä: Pika osui kyllä alastulokontaktiin, mutta ei samalla tavalla kuin länkien kanssa. Toisaalta toistoja on länkien kanssa alla jotakuinkin 15 kappaletta koko A:n suoritushistorian osalta, joten tarvitaan varmaan hieman rutiinia laukan asetteluun. Ja jos näyttää siltä, ettei laukka ala pysyä ilman länkiä, palaan tekemään 2on2off-tyylillä. :)

Lopuksi otettiin myös keinua etupalkalla. Eilen tehtiin ensimmäistä kertaa korkeussäädettävällä keinulla keskikorkeutta. (Korkeutta voi siis säätää kolmeen eri korkeuteen.) Vauvakorkeudelle asetettu keinu ei ole Pikalle tuottanut koskaan mitään ongelmia. Se ei ole pelännyt liikettä tai ääntä. Hieman kuitenkin jäi eilisen treenin jälkeen mietityttämään, että oliko yksin toteutettu keinun vaikeuttaminen aiheuttanut paineistumista. Pikan käytöksessä mikään ei kielinyt paineistumisesta, mutta kunhan stressasin omaksi ilokseni.. ;) Ja no. Aika nopeastihan se sitten selvisikin, ettei traumoja ollut todellakaan jäänyt. Pika oli irti hihnasta, kun aseteltiin Tean kanssa keinu oikealle korkeudelle. Menin laittamaan videointia käyntiin, kun.... No. Näet videosta. (Pikaa kuvaa erinomaisesti yksi sana: jässikkä. Se on tuollainen lyhytniskainen painija, jonka järjenjuoksu ei ole ihan maailman nopeinta, mutta joka suhtautuu asioihin lunkisti ja ystävällisesti. Se yrittää lintsata keinun vapautuskäskyn odottamisen kanssa, mutta sitten kun sille osoitetaan, että niin ei tule tehdä, niin sitten niin ei tehdä. Paitsi ehkä ensi kerralla taas!)

Tällä hetkellä tehdään keinu 2on2off-tavalla, vaikka se ei pienemmille koirille olekaan välttämättä se paras tapa. En ole ihan varma, lähdenkö muuttamaan tätä tapaa pois, vai mitä tekisin. Toisaalta Pika kuitenkin painaa nelisentoista kiloa, joten sen massan pitäisi riittää keinun alhaalla pitämiseen kovemmassakin vauhdissa..


Ei kommentteja: