Luvassa oli niiiin hyvä kisasää, paras mahdollinen. Koko päivä Varkaudessa ulkona. Ihan jees.
Menomatkalla tuli muutama pisara. Mutta mitä siitä, kun onneksi Varkaudessa ei sada koko päivänä!
Pari kilometriä ennen kisapaikkaa satoi hetken tosi paljon. Oltiin kyllä jo Varkaudessa, mutta ei se mitään koska sitten kun olen kisapaikalla, on hyvä kisasää!
Ja olikin. Harmaata mutta ei kylmä.
Pikan radat olivat ensin. Yhteistyö alkaa löytää jotakin oikeaa. Ensimmäisellä radalla ei tehty tulosta, mutta tokalla radalla unohdin ohjata vain yhteen putkeen kun keskityin ohjaamaan jo seuraavaa kohtaa, ja toisella radalla Pika meni ensin keppien toiseen väliin. Muuten radat olivat hyvää ja kivaa menoa.
Ja sitten alkoivat maksit. Ja sitten alkoi sataa. Ei vähän. Vaan paljon.
Noki pääsi sateessa tekemään lähes samaa rataa kuin Pika vain hetkeä aiemmin. Jotenkin tuli sisäinen rauha ja ajatus, että nyt tehdään eikä varota yhtään. Ja sitten annettiin vain mennä. Niin täysillä kuin meistä irtoaa. Maalissa tuntui aika samalta kuin SM-kisoissa nollaratojen jälkeen. Olisi voinut melkein karjua keuhkojen pohjasta asti. Me tehtiin niin hyvä rata, että niin hyviä ei olla kovin montaa tehty.
Tulokset eivät ilmestyneet mihinkään näkyviin, joten en tiennyt, miten sijoituttiin. Ajattelin, että jos ei olla mitaleilla, niin se on pettymys - niin hyvältä meno tuntui. Ja niin pienillä käännöksillä edettiin. Mikkilän Sari ilmestyi tuomarin ominaisuudessa yllättäen keskelle käynnissä olevaa sateista rataantutustumista ja leveä hämmästynyt hymy kasvoillaan marssi luokseni. "Te voititte!" Nauratti, sillä eipä ole koskaan aiemmin tuomari tullut raportoimaan minulle rataantutustumisen aikana, tai millään muullakaan hetkellä, sijoittumistamme. :D
Seuraava rata oltiin myös tehty kertaalleen jo Pikan kanssa. Keppien jälkeen päätin ohjata eri tavoin kuin Pikaa. Tämän lisäksi jouduin tekemään Pikalle flipin A:n alla olevalle putkelle, koska Pika nyt vaan ei mene putkeen, jos vaihtoehtona on kontaktieste. Nokiin päätin luottaa ja vain käskeä putkeen, vaikka Sari oli medien rataantutustumisessa sanonut, että kohtaan sopii flippi - niin kuin siis kyllä sopikin, jos koira ei valitse kontaktin ja putken välillä sanallisen käskyn avulla. Noki osaa erotella käskyn avulla, joten ylimääräinen pyöriminen olisi vienyt vain aikaa. Mutta koska minä en osaa viskikäännöstä (tätä ON PAKKO harjoitella, todella typerää, etten osaa sitä), Noki ei lukinnut putkea seurannutta hyppyä, vaan epäröiden kääntyi hypyltä pois. Se ei pyörähtänyt itsensä ympäri, mutta se teki yhden laukan verran väärään suuntaan, kunnes käänsi laukan jälleen kohti hyppyä. Tuomaroin itselleni vitosen. Maalissa kysyin entiseltä seurakaverilta, että oliko se vitonen ja sain vastaukseksi että taisi se olla.
Tulokset eivät edelleenkään ilmestyneet mihinkään. Mutta tulos selvisi, kun Sari suunnisti jälleen minua kohti. "Te voititte taas!!" En melkein voinut uskoa. Toinen rata ei ollut erityisen hyvä, mutta ilmeisesti riittävän hyvä. Sanoin, että luulin saaneeni kieltovitosen, ja Sari myönsikin pohtineensa pitkään, oliko kyseessä kielto vai ei. Mutta kun Noki ei pyörinyt esteen linjalla ympäri ja jatkoi koko ajan matkaansa, ei kieltoa voinut tuomita.
Tuplanollavoitto. Huhhuh.
Jos kahdella ensimmäisellä radalla ja rataantutustumisissa satoi paljon, niin viimeisen radan tutustumisessa tuli vettä kuin ämpäristä kaatamalla. En kyennyt olemaan tutustumisessa koko aikaa ja nekin minuutit, jotka kahlasin lammikossa lenkkarit jalassa ja collegehousut jalkoihin liimautuneena, kuluivat lähinnä säätä kauhistellen ja syvältä hupun sisältä rataa silmäillen. Eipä siis yllättänyt, kun esteen 11 jälkeen en vain enää muistanut, mihin rata jatkuu. Noki on putkessa, joten ehdin ääneen vinkaista, että "mihin tää oikein jatkui?!" ja tuijotella ympärilleni. Joku nauraa ääneen ja minuakin naurattaa. Liian pitkän ajan jälkeen lopulta erotan esteen, johon pitäisi jatkaa. Huitaisen kohti hyppyä ja rynnistän liikkeelle. Noki suorittaa hypyn oikein, mutta sinkoaa liikkeeni voimalla sen jälkeen totaalisen väärään suuntaan ja sukeltaa väärään putkeen. Maaliin juostiin siitä huolimatta virnistys kasvoilla.
Varkaudesta mökille Kangasniemelle ajaa 1,5 tuntia. Perille päästessä olin edelleen läpimärkä. Onneksi saunassa oli lämmintä.
Ei ehkä sittenkään ollut täydellinen kisasää, mutta niin täydellinen kisapäivä kuin nyt kuvitella saattaa. Ja jopa huomattavasti parempi kuin mitä olisin mitenkään ikinä voinut kuvitella. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti