sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

kovaakovaa jälleen

Tänään tehtiin juoksuttamista puomin ylösmenoilla, jotka oli asetettu loivaan A:n muotoon. Ensimmäisten suoritusten aikana lähtöpaikka vaihteli ja väliin tuli ohijuoksuja (ne on leikattu videolta pois), joten videon 4 ensimmäistä suoritusta ovat vähän sillisalaattia. Kolme viimeistä tehdään U-putken antamalla vauhdilla. Putki on 4,5 metrin päässä lankuista ja loppupäässä ovat siivekkeet selkiyttämässä tehtävää. Noki juokseekin todella hyvin nuo kolme viimeistä. Osumat tulevat etujaloille. Nyt menee pohdintaan, pitäisikö lähteä hakemaan takajalkaosumia ja seuraavissa treeneissä testaan sijoittaa putken 5 metrin päähän lankuista.

Tänään aloitettiin vinkumattomalla pallolla, ja se kelpasikin aivan mainiosti. Ja viimeiset kaksi tehtiin vinkupallon voimalla, kun vinkumaton alkoi olla puolisenttisen limahiekkakerroksen peitossa. Yök. :D




Venyvää, vaahtoavaa kuolaa ja hiekkaa, nam! Onnellinen juoksija.

Ei kommentteja: