Papu Puupinski Puupalainen, sen pääkoppa on kyllä kultaa. Ei timanttia eikä rautaa, vaan nimenomaan kultaa. Asun metroradan varrella, mutta eipä ole tullut sosiaalistettua tehotyttöä sen vertaa, että olisin ihan vaan menemisen vuoksi käynyt Papun kanssa esim. metrossa - tai missään muussakaan julkisessa kulkuvälineessä.
Tänään vein auton Lahteen korjaamokeikkaa odottelemaan ja palattiin Lappeenrantaan lähtevän kaksikon eli Nokin ja Papun kanssa junalla kotiin. Lahden rautatieasemalla Papu tassutteli sisään junaan. Ympärillä istuneet pari miestä ja yksi nainen tulivat rapsuttelemaan koiria. Papu ja Noki ottivat ystävällisesti rapsutukset vastaan, mutta eivät riehaantuneet. (Noki nyt ei tietenkään riehaannu, mutta Papu olisi voinut.) Juna lähti liikkeelle, eikä Papu missään vaiheessa reagoinut millään näkyvällä tavalla junan liikahteluun tai suhahduksiin ja kolahduksiin. Kymmenen minuuttia se jaksoi istuskella ja seisoskella ja sitten se totesi, että ei tässä mihinkään näköjään olla menossa - ja kävi nukkumaan.
Konduktöörin tullessa myymään lippua, kumpikin koira nousi toiveikkaana ylös. Ehkä tältäkin tyypiltä saa rapsutuksia? Ei saanut, mutta koirien ilme oli myös konduktöörin mielestä koominen. "Ne katsoo mua ihan samalla ilmeellä kuin pummilla matkustavat ihmiset."
Helsingin rautatieasemalla Papun pakka meinasi levitä. Eikä siis lainkaan pelosta tai ahdistuksesta. Ehei. Vaan siksi, että PULUJA!! PULUJA! JOKA PUOLELLA! Se kiskoi ihan villiintyneenä joka suuntaan ja haukahteli - ja olisi halunnut saalistaa ainakin sata pulua, mielellään enemmänkin. :D Ei sitä kiinnostanut yhtään rautatieaseman meluisa väenpaljous, koska PULUJA!! Tosin ei sitä kiinnostanut väenpaljous senkään jälkeen, kun vihdoin päästiin pois pulujen luota. Se tepsutteli Nokin vieressä onnellisena häntä pystyssä metrolaiturille.
Metrossa viereen istui nainen, joka halusi kovasti rapsutella Papua. Ja kultainen Papu otti rapsutukset tyytyväisenä vastaan. Metrossa oli sen verran paljon liikennettä, tulevia ja lähteviä ihmisiä ja pyöriä, että olisi voinut jälleen kuvitella Papun vilkkautensa ansiosta häsläävän. Ei se häslännyt. Se kyllä katseli kiinnostuneena vähän kaikkea, mutta ei se kiihtynyt menosta ympärillään yhtään.
Onhan se sosiaalistaminen kai ihan järkevää, ei siitä varmaan haittaa ainakaan ole. Ja onhan Papu mukana kulkiessaan saanut sosiaalistamista osakseen, vaikken osaa tuota normaalia elämässä mukana kulkemista pitääkään minään sosiaalistamisena siinä mielessä mitä minä pidän sosiaalistamisena. Mutta. Kola on Kola kaikesta sosiaalistamisesta huolimatta. Ja Papu ei hätkähdä tippaakaan täysin uudesta jutusta, vaikka "sosiaalistamisen kausi" on ollutta ja mennyttä aikapäivää sitten. Jos päässä ovat palikat kohdillaan, ei niitä saa pilattua sillä, että koira ei pentuna näe ja koe ja haista ja maista ihan kaikkea mahdollista. Ja jos päässä palikat ovat pahasti pois paikoiltaan, niitä ei sosiaalistamisella kohdilleen saa.
Papu ansaitsi tämän päivän perusteella Luottomatkustaja-pinssin. Kelpuutan sen jatkossa mihin tahansa matkaan mukaan - jopa siinä tapauksessa, että matkan varrella käydään paikoissa, joissa on puluja. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti