reipas pentu

Papu oli tänään mukana Ojangon treeneissä. Se pääsi radanrakennuksen aikana toviksi kentälle vilistämään. Kauaa se ei ehtinyt vilistellä itsekseen, kun Iina-koutsi saapui paikalle. Iina kutsui pennun luokseen ja sinne se pinkoi leikkimään pehmosiilillä. :D Häntä pystyssä tepsutteli syliin, tarttui leluun ja alkoi riehua. Treenien aikana draama-Papu kirkui ensin tovin pentukopassa, mutta lopulta päätyi valitsemaan päiväunet. Jäähdyttelylenkillä Papu vispasi häntäänsä Malva-cockerille ja olisi ihan hirveän kovasti halunnut leikkiä Mallun kanssa. Reipas pentu.

Tänään Papu sai jo tulla lenkille lähtiessä eteiseen pantojen pukemista odottamaan, eikä Kola vaivautunut edes murisemaan. Kyllähän se Kola edelleen pennulle urputtaa erinäisissä tilanteissa, mutta se on alkanut sietää Papua lähempänä itseään ilman paineistumista. Pikakin pitää pennulle kuria sisällä, koska Pika on Tärkeä Aikuinen Koira, joka ei alennu naperoiden touhuihin. Noki pitää kuria sohvalla ja on vihdoinkin alkanut nähdä Papun. Ainakin hetkittäin.. Valtaosan ajasta se edelleen leikkii, että Papua ei ole olemassa, mutta enää se ei käännä koko ajan katsetta pois ällötyksestä. :)

Mukavaa, että vaikka Papu on nyt kahtena yönä herännyt kitisemään kello 5, se on tyytynyt käymään sanomalehdellä pissalla, jyrsinyt minuutin verran sormiani - kun olen laskenut käden sängystä sen pedin viereen - ja jatkanut sitten unia kellon soittoon asti. Olisi lievästi rasittavaa, jos pentu bilettäisi pidempään. Onneksi pentu osaa rauhoittua uudelleen herättyäänkin. :)

pikku-papu kotiutuu

Ensimmäinen työpäivä on takana. Kyllä jännitti jättää Papu yksin. Kola jäi makuuhuoneeseen ja muut kolme olohuone-keittiö -alueelle. Lähinnä jännitti se, ryhtyykö pentu kirkumaan päivän aikana. No. Sitähän en saa koskaan varmaksi tietää, mutta alaovella ei ollut lappua ja kotoa löytyi rauhallinen lauma, joten oletettavaa on, ettei kirkumista ole ehkä ollut. Toinen mikä jännitti oli luonnollisestikin se, että keksiikö pentu jotain sellaista syötävää, jota en ole osannut ajatella syömisen näkökulmasta. Rouskimisvahinkoja ei ainakaan tänään ilmennyt. :)

Pentu vaikuttaa kerrassaan nokkelalta paketilta. Se tykkää riehua ihmisen kanssa. Se riemastuu kerta kaikkiaan, kun päiväunien jälkeen istuu maahan ja ryhdytään peuhaamaan. Hienoa on myös se, miten hyvin Papulle meni päähän, että Kolaa on ihan oikeasti järkevää vähän varoa. Papu ei kyyristele tai hermoile, mutta se pakittaa ja poistuu, jos Kolan käämit alkavat kärytä. Nokin ja Pikan käämeistä se sitten ei olekaan yhtään samalla tavalla huolissaan. :D Ne käryävät monta kertaa päivässä, mutta ilmeisesti käry on sen verran kevyttä, että kuka sellaisesta jaksaa ottaa stressiä. Ei ainakaan Papu.



Pitäisi löytää Papulle villapaita kokoa "marsu". Selän pituuden puolesta sopiva takki kyllä löytyy, mutta sen saisi kieputettua pari kertaa Papun rintakehän ympäri, joten sen kanssa ulkoilu ei yksinkertaisesti onnistu. :D Onneksi nyt ei ole niin paljon pakkasta, etteikö tuo pärjäisi. Ja välillä sen voi tunkea takin sisään lämpiämään, jos meinaa jäätyä.


Huikeaa huomata, että ainakin toistaiseksi pikku-Papu tajusi kertalaakista, että portin takana ei auta itku markkinoilla. Sunnuntaiaamun liki puolen tunnin rääkymissessio ei ole toistunut, vaan Papu on jäänyt portin taakse rauhallisesti ja hiljaa.

Olen oppinut jo, miltä tuntuu olla Hullu Koiranainen. En ole saanut vielä ihan hirveän miljoonaa tuijotusta osakseni, kun vaellan pitkin Mellunmäen kävelyteitä, sillä ollaan YMMÄRRETTÄVÄSTIKIN käyty neljän koiran hihnalenkeillä vasta hyvin rajattu määrä. (Kulje itse kolmen semihyvin kulkevan ja yhden totaaliurpon kanssa! Nii! ;) Mutta vaikken ole saanut tuijotuksia, olen tiedostanut hyvinkin vahvasti, miltä minä ja tilanteeni näyttää: "tuo HULLU on ottanut vielä yhden!" :D Mutta hittovie. Jos selviän kolmen semihyvin kulkevan ja yhden totaaliurpon kanssa lyhyen hihnalenkin, niin aika hemmetin varmasti selviän hihnalenkeistä myös sitten, kun tuo totaaliurpo on oppinut kulkemaan hihnassa. :) 

Papu treenaa

Nuorena se on vitsa väännettävä, niinhän tuota ruukataan sanoa. Joten Papu vääntelee vitsaa ihan alusta asti.

Tärkeimmät treenit se tekee ihan omatoimisesti: se harjoittelee elämään neljän koiran laumassa, jota johtaa kuivaruutinen helposti ärtyvä Kola. Tähän asti Papu on saanut Kolasta irti pelkkiä MURHG! -ärjähdyksiä, mutta tänään Kola selvästi havaitsi, että nämä äänen korotukset kaikuvat kuuroille korville. Niinpä Kola sanoi MURHG! ja runttasi Papun nurin. Kirkuva pentu katosi eteiseen. Oli kuitenkin aivan ilmiselvää, ettei Kola käyttänyt hampaita tai muutenkaan satuttanut Papua, joten sinne sai Papu jäädä mietiskelemään juuri tehtyä treeniä.

Puolisen tuntia myöhemmin ryhdyin imuroimaan ja availin eteisen kaappeja. Ja hupsis, kun meinasi kolauttaa kaapin ovella pentua päähän. Olin unohtanut koko pennun sijainnin, eikä pentukaan vaivautunut reagoimaan vieressä hurisevaan imuriin. Onneksi Papu on vielä niin pieni, että avautunut ovi suhahti aika pitkälti sen pään yli ja muksautti vain hienoisesti päälakea. Papu jatkoi pienenä ruskeana keränä nukkumista vielä tunnin verran eteisessä itsekseen. :D

Tämä treeni tuotti kerta laakista tulosta, sillä loppupäivän ajan se on vaivautunut suomaan ajatuksen sille, missä Kola milloinkin on ja mitä sen läsnäollessa kannattaa tehdä.

Yhdessä treenattiin tänään taas lyhyesti hihnassa kulkemista. Hyvin pentu töpsöttelee lauman mukana peränpitäjänä, vaikka panta vähän ärsyttääkin.

Tämän lisäksi ollaan harjoiteltu yhdessä riehumista ja kuolleelle lelulle eteen irtoamista. (Eli kaikessa yksinkertaisuudessaan leikin tuoksinassa jossakin kohdassa pidän pentua kevyesti rintakehästä ja heitän juuri leikin kohteena olevan lelun metrin päähän. Pentu painelee pysähtyneen lelun perään ja onnesta soikeana kuljettaa sen minulle takaisin. Ja sitten riehutaan vähän lisää. :)

Aamulla Papu treenasi itsenäisesti äänijänteitään, kun pistin sen portin taakse odottamaan ulos lähtemistä eli että saisin kengät jalkaan ja takin päälle. Se lähteminenhän sitten venyi. Ja venyi. Papu kun oli päättänyt, että kun pentu käskee, niin ihmiset tottelee. Ja pennun käskyääni oli kimeää kirkumista. Sitä jatkui varmaankin 20 minuuttia ellei pidempäänkin. Mutta hiljenipä lopulta. Tuon jälkeen Papu on päässyt samaisen portin taakse tänään jo monen monta kertaa - itse asiassa joka kerta ruokaa odottaessaan. Eikä se enää ole kirkunut tippaakaan.

Käytiin 1. luokan starttejakin katsomassa. Papu kiersi jälleen sylistä syliin ja sai noin miljoona rapsutusta tutuilta ja tuntemattomilta. "Miten se on NOIN PIENI?!" oli liki jokaisen puhumaan tulleen ensimmäinen kommentti. :D Pikku-Papu. Kisoihin mennessä treenattiin takki päällä olemista. Se ei aiheuttanut Papussa sen suurempia reaktioita kuin että takajalat kulkivat vähän kuin itsenäisesti välillä eri suuntaan kuin oli tarkoitus. Reaktio oli kuitenkin ihan hirveästi paljon laimeampi kuin mitä olisin olettanut.

Papu, tehotyttö

Papu tahtoo purra Pikaa pyllyyn.
Papu tahtoo jo herätä. VIIK VIIK VIIK VIIK!
Papu TAHTOO eteiseen, koska siellä on kaikkea jännää, esim. kenkiä. VIIK VIIK!
Papu TAH-TOO että Kola rakastaa Papua.

Niinpä Papu rouskauttaa Pikaa pyllyyn niin monta kertaa, että Pika lopulta sanoo ihan oikeasti, että se ei ole ok.
Niinpä Papu yrittää väkisin kiivetä kuin Veikka Vuorikiipeilijä pois nukkumisaitauksesta.
Niinpä Papu kaataa eteisen kulkuväylällä olevan portin. Kaksi kertaa. RYSKIS! ja sitten pentu itseensä tyytyväisenä vilahtaa eteiseen. ..ja sitten siihen viritellään portti, joka ei kaadu.
Niinpä Papu pyrkii Kolan lähelle kerta toisensa perään, vaikka saa osakseen murahduksia ja ärähdyksiä.

Papu, vol2

Kuvaaja: Miika Kainulainen

Tänään Papu pääsi kokeilemaan kaikenlaista uutta. Aamulla se pääsi MiikaMiskalaan hoitoon, kun minä ja Pika suunnattiin kisaamaan. (Pikan tuloksilla ei juhlittu, mutta oli hirveän hauskaa ja mikä parasta: puomi on saanut tosi paljon vauhtia viime kuukausina! Jipii. :) Miika kuskasi kisojen lopuksi Papun Ojankoon ja käytiin lyhyesti nuuskimassa hallin tunnelmaa. Oli vähän jännää, mutta ei liian. Suunnattiin kotiin vetämään välikuolemat päiväunien muodossa ja Papu sammuikin kuin saunalyhty. Sen jälkeen koko lauma autoon ja takaisin Ojankoon makseihin Nokin kanssa kisaamaan. Sielläkään ei tuloksilla juhlittu, kun tokavikalla esteellä ryssin valssaamalla aivan mitä-sattuu -suuntaan. :D Tuntui kerrassaan hämmentävältä kääntää katse kohti kenttää valssin jälkeen - ja todeta, että eiiii jumankauta, ei näistä esteistä mikään näytä siltä, että se olisi seuraava este. Eikä ollutkaan. :D

Papu kiersi sylistä syliin seuralaisten joukossa ja välillä käytiin ulkona pissalla. Sitten Pika ja Papu nukkuivat häkissä sikiunessa pitkät pätkät, sitten taas pissittiin ulos ja kierrettiin sylistä syliin. ..ja jatkettiin Pikan kanssa nukkumista.

Oli hurmaavaa huomata, miten reipas tehotyttö pentu onkaan. Hallin äänimaailma jännitti jonkin verran, mutta kun tultiin hallista ulos ja pentu pääsi maahan tallustelemaan, se nosti hännän pystyyn ja näytti elämäänsä kerrassaan tyytyväiseltä. :) Ja kisojen loppupuolella se pääsi ihan toviksi hallin matollekin tallustelemaan. Papu olisi syönyt mielellään vaikka vatsan täyteen hallin kumirouhetta. Pöljä. ;) Mutta eipä jännittänyt äänimaailma enää siinä kohdassa.

Kolan pää meinaa ihan levitä pentuun. :D Ei kuitenkaan onneksi liian fyysisesti, vaan Kola tyytyy pelkkään ääneen. Pentu ei montaa sekuntia Kolan murinaa tai ärähdystä muista, vaan lähtee uudestaan katsomaan, voisiko Kolan häntää saalistaa. Ei voi. Ei kertakaikkiaan vaan voi.

Ensimmäinen yö sujui sikiunessa aamun kellonsoittoon asti. Pissat ja kakat tulevat pääosin ulos ja sisällä kaikki ovat osuneet sanomalehdelle.

Kisapäivän jälkeen Papu on alkanut selvästi kuoriutua omaksi itsekseen. Se teloittaa mattoa ja imuria ja iltavillittelee lelujen kanssa. Kola yrittää pitää kuria tai vaihtoehtoisesti löytää paikan, johon Papu ei änkeä.

Mainio huomio pennusta: se tuo heitetyn lelun omatoimisesti heittäjän luokse.

Tästä tämä arkeen laskeutuminen vähitellen lähtee. :) 

täällä ollaan taas!

On tullut pidettyä pitkä tauko bloggaamisesta. Syytä en oikein tiedä. Varmaan osasyy on siinä, että facettaminen täyttää sosiaalisen median tarpeeni aika vahvasti. Sieltä vain ei löydä historian lehtien havinaa samalla tavalla kuin blogista löytää, joten yritetään nyt aktivoitua tälläkin saralla.

..ja onhan siihen ihan pätevä syykin, miksi aktivoituminen tapahtuu juuri nyt.

Meidän laumaamme muutti tänään Concurrido Yola, Papu. Se vaikuttaa kerrassaan iloiselta ja reippaalta tytöntylleröltä. Jep, tytöltä. Yllätin ehkä aavistuksenomaisesti myös itseni ottamalla ihan oikeasti nartun. :D Yksi tärkeimmistä syistä on se, että edes jollakin todennäköisyydellä medikokoisen uroksen löytäminen on aika urakka. Narttujen kohdalla todennäköisyydet nyt vain ovat huomattavasti paremmat.

Muutaman tunnin perusteella Papu vaikuttaa reippaalta, rohkealta, tasapainoiselta ja aika äänekkäältä. :D Mentiin kotiutumismatkalla koko lauman kanssa Jakomäkeen lenkille. Papu pinkoi hienosti lauman mukana ja sai Kolalta ensimmäiset hienolla kärsivällisyydellä ja loistavasti volyymiltään mitoitetut oppitunnit siitä, mikä meidän laumassamme on ok ja mikä ei. Papu tuli Kolan sääntöjen kautta tulkittuna hyvinkin röyhkeästi kasvoille ja tunki Kolan vatsan alle. MUR, sanoi Kola. Pentu sanoi "hupsis kupsis" ja jatkoi matkaansa. Hetkeä myöhemmin se toisti sama ja sai astetta kovemman RÄYHin. "Viik!!" sanoi pentu ja jatkettiin lenkkiä.

Saman iholle luvattoman nopeasti tunkemisen Papu toteutti hihnalenkillä, ja sai jälleen vahvalla, mutta ei liian kovalla, volyymillä annetun palautteen. VIIK VIIK, sanoi hän. Ja sitten jatkettiin lenkkiä.

Kola on kouluttanut myös sitä, miten meillä jonotetaan ruokaa. Papu ei vissiin osaa lukea omaa vuoronumeroaan, joten Kola sitten kertoi, että se jonotusnumero siinä lapussa EI TODELLAKAAN ole 2. Se on ehkä 3 tai 4, todennäköisesti 5. Kola oli kuitenkin ennakoidusti portin takana ruoanjakohetkellä ja Papu toisella puolella, joten myllytys jäi tekemättä. Ja hyvä niin.

Kola on vuosien myötä pehmennyt ja menettänyt pahimman terävyytensä. Se osaa mitoittaa reaktioitaan järjellisemmin, mikä helpottaa toivottavasti uuden laumanjäsenen saapumisen tuskia.

Noki on viettänyt Papun saapumisen jälkeen 99,9% ajasta sohvalla kerälle käpertyneenä. Pika vispasi kopteria pennulle heti ensi hetkestä alkaen. Tosin siinä meni Pikallakin raja, kun lauma pääsi jyrsimään luita ja Papu olisi tahtonut katsoa ihan läheltä, millaista luuta Pika syö. ET MUUTEN KATSO, sanoi Pika.

Tervetuloa Papu!

vahtikoira vartioi..

..uskollisna meitä.