sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Papu treenaa

Nuorena se on vitsa väännettävä, niinhän tuota ruukataan sanoa. Joten Papu vääntelee vitsaa ihan alusta asti.

Tärkeimmät treenit se tekee ihan omatoimisesti: se harjoittelee elämään neljän koiran laumassa, jota johtaa kuivaruutinen helposti ärtyvä Kola. Tähän asti Papu on saanut Kolasta irti pelkkiä MURHG! -ärjähdyksiä, mutta tänään Kola selvästi havaitsi, että nämä äänen korotukset kaikuvat kuuroille korville. Niinpä Kola sanoi MURHG! ja runttasi Papun nurin. Kirkuva pentu katosi eteiseen. Oli kuitenkin aivan ilmiselvää, ettei Kola käyttänyt hampaita tai muutenkaan satuttanut Papua, joten sinne sai Papu jäädä mietiskelemään juuri tehtyä treeniä.

Puolisen tuntia myöhemmin ryhdyin imuroimaan ja availin eteisen kaappeja. Ja hupsis, kun meinasi kolauttaa kaapin ovella pentua päähän. Olin unohtanut koko pennun sijainnin, eikä pentukaan vaivautunut reagoimaan vieressä hurisevaan imuriin. Onneksi Papu on vielä niin pieni, että avautunut ovi suhahti aika pitkälti sen pään yli ja muksautti vain hienoisesti päälakea. Papu jatkoi pienenä ruskeana keränä nukkumista vielä tunnin verran eteisessä itsekseen. :D

Tämä treeni tuotti kerta laakista tulosta, sillä loppupäivän ajan se on vaivautunut suomaan ajatuksen sille, missä Kola milloinkin on ja mitä sen läsnäollessa kannattaa tehdä.

Yhdessä treenattiin tänään taas lyhyesti hihnassa kulkemista. Hyvin pentu töpsöttelee lauman mukana peränpitäjänä, vaikka panta vähän ärsyttääkin.

Tämän lisäksi ollaan harjoiteltu yhdessä riehumista ja kuolleelle lelulle eteen irtoamista. (Eli kaikessa yksinkertaisuudessaan leikin tuoksinassa jossakin kohdassa pidän pentua kevyesti rintakehästä ja heitän juuri leikin kohteena olevan lelun metrin päähän. Pentu painelee pysähtyneen lelun perään ja onnesta soikeana kuljettaa sen minulle takaisin. Ja sitten riehutaan vähän lisää. :)

Aamulla Papu treenasi itsenäisesti äänijänteitään, kun pistin sen portin taakse odottamaan ulos lähtemistä eli että saisin kengät jalkaan ja takin päälle. Se lähteminenhän sitten venyi. Ja venyi. Papu kun oli päättänyt, että kun pentu käskee, niin ihmiset tottelee. Ja pennun käskyääni oli kimeää kirkumista. Sitä jatkui varmaankin 20 minuuttia ellei pidempäänkin. Mutta hiljenipä lopulta. Tuon jälkeen Papu on päässyt samaisen portin taakse tänään jo monen monta kertaa - itse asiassa joka kerta ruokaa odottaessaan. Eikä se enää ole kirkunut tippaakaan.

Käytiin 1. luokan starttejakin katsomassa. Papu kiersi jälleen sylistä syliin ja sai noin miljoona rapsutusta tutuilta ja tuntemattomilta. "Miten se on NOIN PIENI?!" oli liki jokaisen puhumaan tulleen ensimmäinen kommentti. :D Pikku-Papu. Kisoihin mennessä treenattiin takki päällä olemista. Se ei aiheuttanut Papussa sen suurempia reaktioita kuin että takajalat kulkivat vähän kuin itsenäisesti välillä eri suuntaan kuin oli tarkoitus. Reaktio oli kuitenkin ihan hirveästi paljon laimeampi kuin mitä olisin olettanut.

Ei kommentteja: