Ensimmäinen työpäivä on takana. Kyllä jännitti jättää Papu yksin. Kola jäi makuuhuoneeseen ja muut kolme olohuone-keittiö -alueelle. Lähinnä jännitti se, ryhtyykö pentu kirkumaan päivän aikana. No. Sitähän en saa koskaan varmaksi tietää, mutta alaovella ei ollut lappua ja kotoa löytyi rauhallinen lauma, joten oletettavaa on, ettei kirkumista ole ehkä ollut. Toinen mikä jännitti oli luonnollisestikin se, että keksiikö pentu jotain sellaista syötävää, jota en ole osannut ajatella syömisen näkökulmasta. Rouskimisvahinkoja ei ainakaan tänään ilmennyt. :)
Pentu vaikuttaa kerrassaan nokkelalta paketilta. Se tykkää riehua ihmisen kanssa. Se riemastuu kerta kaikkiaan, kun päiväunien jälkeen istuu maahan ja ryhdytään peuhaamaan. Hienoa on myös se, miten hyvin Papulle meni päähän, että Kolaa on ihan oikeasti järkevää vähän varoa. Papu ei kyyristele tai hermoile, mutta se pakittaa ja poistuu, jos Kolan käämit alkavat kärytä. Nokin ja Pikan käämeistä se sitten ei olekaan yhtään samalla tavalla huolissaan. :D Ne käryävät monta kertaa päivässä, mutta ilmeisesti käry on sen verran kevyttä, että kuka sellaisesta jaksaa ottaa stressiä. Ei ainakaan Papu.
Pitäisi löytää Papulle villapaita kokoa "marsu". Selän pituuden puolesta sopiva takki kyllä löytyy, mutta sen saisi kieputettua pari kertaa Papun rintakehän ympäri, joten sen kanssa ulkoilu ei yksinkertaisesti onnistu. :D Onneksi nyt ei ole niin paljon pakkasta, etteikö tuo pärjäisi. Ja välillä sen voi tunkea takin sisään lämpiämään, jos meinaa jäätyä.
Huikeaa huomata, että ainakin toistaiseksi pikku-Papu tajusi kertalaakista, että portin takana ei auta itku markkinoilla. Sunnuntaiaamun liki puolen tunnin rääkymissessio ei ole toistunut, vaan Papu on jäänyt portin taakse rauhallisesti ja hiljaa.
Olen oppinut jo, miltä tuntuu olla Hullu Koiranainen. En ole saanut vielä ihan hirveän miljoonaa tuijotusta osakseni, kun vaellan pitkin Mellunmäen kävelyteitä, sillä ollaan YMMÄRRETTÄVÄSTIKIN käyty neljän koiran hihnalenkeillä vasta hyvin rajattu määrä. (Kulje itse kolmen semihyvin kulkevan ja yhden totaaliurpon kanssa! Nii! ;) Mutta vaikken ole saanut tuijotuksia, olen tiedostanut hyvinkin vahvasti, miltä minä ja tilanteeni näyttää: "tuo HULLU on ottanut vielä yhden!" :D Mutta hittovie. Jos selviän kolmen semihyvin kulkevan ja yhden totaaliurpon kanssa lyhyen hihnalenkin, niin aika hemmetin varmasti selviän hihnalenkeistä myös sitten, kun tuo totaaliurpo on oppinut kulkemaan hihnassa. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti