perjantai 11. kesäkuuta 2010

Seitsemisellä

Keskiviikkoaamuna kurvattiin koirien kanssa Tampereelle noukkimaan Linda kyytiin. Ruokaostosten jälkeen rinkat natisivat liitoksissaan ja matka kohti Seitsemistä alkoi mustanmakkaran voimin. Laavu sijaitsi ihan lähellä metsäautotietä, joten syntisesti painavien rinkkojen raahaaminen majoituspaikkaan ei ollut kohtuuton homma vaan suorastaan helppoa kuin heinän teko.

Päästiin laavulle iltapäivällä, levitettiin kamat, pakattiin pienempi reppu välinapostelupaloilla ja lähdettiin tallustamaan kohti Liesijärven telttailualuetta. Koirat suorastaan puhkuivat intoa ja energiaa ja säntäilivät kuin sekopäiset pitkin poikin edellämme. Välillä taisi hirvikin kulkea jossain ihan lähistöllä, sillä Kola pinkoi hetken jos toisenkin laajaa vähäpuista suotannerta kuono maata viistäen pienenä pisteenä horisontissa. Saatiin sentään sekopää kutsuttua takaisin.. Kola kuskasi keppejä ja Noki ryntäili isompansa perässä.

Kymmenen kilometriä ja nelisen tuntia myöhemmin olimme taas takaisin laavulla. Koirat söivät ja olivat aika valmiita yöpuulle. Niin olimme minä ja Lindakin.

Yöllä kolmen jälkeen laavulle saapui mieskaksikko, joka ei tullut juttelemaan saati kertomaan aikeitaan ja pisti leirin pystyyn laavun ulkopuolelle 50 metrin päähän sinitaivaan alle. Noki nosti melkoisen metelin eikä enää koko yönä suostunut rauhoittumaan. Tilannetta ei parantanut sekään, että Kettu Repolainen kävi laavun edessä kylässä. Meteliin herättyäni näin vain Repolaisen hännän, kun se vilahti takaisin metsään. Noki vietti kai koko loppuyön silmääkään räpäyttämättä metsää synkästi tuijottaen. :D Yritin vihjata, että nukkuakin voisi, mutta tiukka patsasmainen synkiö ei suostunut nukkumaan. Jonkunhan se pitää valvoa ja vahtia, kun Kola ei sitä hommaa suostunut hoitamaan vaan pelkästään mulkoili välillä murisevaa Nokia kulmien alta silmäpussit poskilla roikkuen. ;)

Seitsemältä aamulla miehet olivat kaikonneet. Mihin lie menneet ja mistä tulleet..?

Torstaiaamuna koirat puhkuivat jälleen intoa ja Kola raahasi keppejä jalkoihin sen näköisenä, että "ala heittää sitä". Noki ryntäili Kolan perässä. Hyttyset ja mäkärät olivat syöneet koirien vatsat punapilkullisiksi, mutta se ei menoa haitannut. Päivävaelluksen suunnitelmana oli kulkea Liesijärven kautta Liesilammelle ja lopulta Multiharjun aarnimetsään."Ei me päiväreissulle trangiaa tarvita, ainahan nuotiopaikkoja löytyy! Otetaan vaan kattila ja Blåbandit!" -toteamuksen saattelemana lähdimme matkaan.

Liesiharju saavutettiin nopeasti, reitti kun oli jo tuttu. Liesilampi oli upea ja joutsenten koristama lampi oli kyllä suomalaisin maisema pitkiin aikoihin. Aurinko paistoi ja matka taittui. Kahden aikoihin oltiin ohitettu Liesilampi ja kartalla luki, että seuraavaan nuotiopaikkaan on matkaa 900 metriä. Ne olivatkin elämäni pisimmät 900 metriä. Kirjaimellisesti kaksi kertaa niin pitkät. Tulimme siis seuraavaan kartasta tunnistettavaan polkujen risteykseen ja olimme edenneet 1,8 km ohittaen samalla täysin nuotiopaikan. Se tuntui mysteeriltä, sillä polussa ei ollut oikeastaan haaroja. Yksi ainoa pieni polku oli lähtenyt jossain kohtaa loittonemaan polustamme, mutta... No. Ehkä Multiharjun aarnimetsästä löytyisi nuotiopaikka, jotta saisimme lounasta. Kolmen jälkeen olimme Multiharjulla, eikä alueella ollut ainoatakaan nuotiopaikkaa. Löysimme sentään ruokapöydän. Koirat saivat hyvin ansaitun välipalansa, me söimme pähkinöitä, kuivahedelmiä ja kuivalihaa sekä tietenkin karkkeja. Pistimme hetkeksi pötkötellen, sillä vaellusta oli takana yli 5 tuntia ja reilut 10 kilometriä. Lämmin ruoka olisi todellakin ollut siinä kohtaa paikallaan.

Lähdettiin takaisin samaa reittiä ja tällä kertaa kävimme kurkkaamassa sen pienen polun, joka oli loitonnut isommasta. Nuotiopaikan jäänteet löytyivät. Paikalla oli ilmoitus: "Nuotiopaikka siirtyy!" Onneksi metsästä löytyi halkokasan pohjalta muutama halko, joten saatiin tulet aikaiseksi ja pastat tulille. Noki oli suorastaan rättipoikki. Se kävi kyljelleen ja näytti aika raadolta. Kola kantoi keppiä ja olisi halunnut tehdä jotain. "Ei vaan istuta jooko! Tehdään jotain jooko!" Ruokailun (blåbandia, kuivalihaa ja kuivasipulia, nam) ja päivälevon jälkeen matka jatkui. Hyvä ruoka, parempi mieli -sanonta pätee metsässä erittäin hyvin. Nokikin suostui nousemaan jaloilleen. :D

Lopulta iltakahdeksalta päästiin takaisin laavulle. Takana oli n. 25 kilometriä vaeltamista yhden päivän aikana. Koirat söivät ja kiertyivät kerälle nukkumaan. Omistajan jalat saivat Feelmax-kengistä hiertymiä vasta viimeisen parin kilometrin aikana. Paluun kunniaksi käytiin lammessa uimassa ja todettiin, että lampi KUHISEE sammakonpoikasia. "SÄ UIT SAMMAKOIDEN KANSSA!" hihkaisi Linda ja minulla tuli aikamoinen kiire laiturille. Iuuuuu yök yök! Ainakin miljoona nuijapäätä! Olisi voinut todeta tuonkin asian vasta jälkikäteen!

"Katso, Pertti! Iso valkoinen valas! Mennään uimaan valaan kanssa!" nuijapää varmaan totesi toiselle..

Aamulla laavusta heräsi puuhakas Kola, apupoika Noki, juminen Linda ja vielä jumisempi Emppu.

35 kilometriä kahdessa päivässä.

Vaelluksella opittua: Koirille pitää ottaa ruokaa vielä enemmän mukaan. Vähintään pari kertaa se määrä, mitä ne yleensä syövät. Nyt perjantain aamupalaksi jäi vain pieni nyrkillinen kuivalihaa ja kuivamuonaa.

1 kommentti:

Alman & Ursulan Ihminen kirjoitti...

Kiitos informatiivisesta ja viihdyttävästä raportista!