keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

etkö sä voisi vaan oppia

Keittiöön ei ole muilla kuin minulla ja Kolalla asiaa silloin, kun koirien ruokakuppeja täytetään. Niin se vain on ja niin sen pitää ollakin. Selkeää. Mutta ei Pikalle. Kola on niitannut Pikan kai pari kertaa ja aina niitin jälkeen Pika muistaakin pysyä olohuoneessa Nokin seurana. Kunnes sitten taas ei enää muista. Pika venyttää ja vanuttaa sääntöä ja viime päivät on taas sählännyt iloisesti pikkuruisessa keittiössä ruuanjakoaikanakin.

Tänään tuli sählättyä astetta liian paljon. Niittiä sateli niin että jännäpissa roiskahteli. Ja kirkumista. Ja karjumista. Muutaman hetken sivusta seurattuani sanoin Kolalle, että "nyt riittää jo", kun keittiö on kovin pieni ja Pikalla vain vähän mahdollisuuksia päästä itse tilanteesta pois. Kola päästi Pikan altaan jalkojeni taakse suojaan. Käskin Kolan istumaan ja ruuanjakohetki jatkui ihan normaalia uomaansa. Perheen pienin ulahteli olohuoneen puolella synkkäksi käynyttä kohtaloaan.

Kummasti kitinä unohtui, kun oma ruoka alkoi lähestyä olohuonetta. Eikä reikiäkään tullut - eihän rei'ittäminen ole Kolan juttu. Suuri meteli ja paljon kroppataklauksia.

Erittäin mainio koirakeskustelu käytiin ruokailun päätteeksi olohuoneessa. Kola asteli jäykin askelin omalta ruokakupiltaan Pikan luo. Häntä ei ollut uhkaavasti pystyssä, mutta sen verran korkealla kuitenkin, että ajatus ei jäänyt epäselväksi. "MINÄ. OLEN. M I N Ä . SINÄ. ET. OLE. M I T Ä Ä N ." Pikan valkuaiset muljahtelivat, kun se tuijotti korvat luimussa Kolan ohi ja oli niin nöyrä pieni pentu kuin voi olla. Korvakaan ei värähtänyt, kun se yritti muuttua näkymättömäksi. Kola jatkoi tiukkaa tuijotustaan ehkä muutaman kymmenen sekunnin ajan ja Pika tuijotti yhtä kauan Kolasta ohi luimuna litteässä istuma-asennossa. Lopulta Kolan häntä taisi hieman laskea ja Kola malttoi vihdoin hengittää, joten Pikakin uskalsi liikahtaa. Se vispasi villisti häntäänsä, mutta muuten nöyristeli niin pienillä eleillä kuin mahdollista - fiksu pentu ei lähde nöyristelyssä sähläämään, koska sählääminen on Kolasta maailman ensimmäiseksi ärsyttävintä.

Kolaa nöyristely ei hillityistä eleistä huolimatta tyydyttänyt, vaan se seistä tökötti edelleen paikallaan, eikä alentunut heiluttamaan omaa häntäänsä tai poistumaan tilanteesta. Lopulta Pika peruutti paikalta ja istui puoli metriä taaemmas. Noin. Se oli siinä. Kääpiö oli tarpeeksi vahvasti osoittanut, että Kola on Kola ja pentu ei ole yhtään mitään. Kola tassutteli nukkumaan ja Pika poistui eteiseen laskemaan kai sataan, koska puolen minuutin päästä eteisestä tassutteli rentoutunut nöyrä otus.

..ja nyt olohuoneessa nukkuu rauhaisa koiralauma, kukin omalla nukkumapaikallaan. :)

1 kommentti:

Elisa L kirjoitti...

Aika sitkeä pieni pentu sulla on. Onneksi Kola pitää kuria yllä. ;)
T. Elisa