Pokemon-koiraa ei räjäyttely häiritse. Ja tarkoitan todellakin, että ei häiritse - jopa siinä määrin, että jos en tietäisi, niin tänään olisin pohtinut, onko tuolla kuulossa vikaa. :D Pikku-ukko seisoi parvekkeen pöydällä pitkän tovin, kun tuuletin kotia. Kello alkoi olla niin liki puoltayötä, että räjähtely oli jatkuvaa taustamelua. Räjähdyksiä kuului erityisesti Pikan selän takaa. Mutta ei Pika sinne suuntaan tuijottanut. Ei se edes väräyttänyt korviaan, vaikka välillä jytisi ihan huolella. Se tuijotti täysin vastakkaiseen suuntaan. Oli pakko mennä katsomaan, että mitä ihmettä se tuijottaa ja ihanko oikeasti se on rennolla fiiliksellä parvekkeella. Pika oli erittäin aivot-off -tilassa. Häntä roikkui rentona. Korvat roikkuivat rentoina. Asento oli syvästi levollinen. Pika tuijotti parvekkeen alla kulkevia ihmisiä. Pokemon-koira valvoi rauhallisin mielin alapuolellaan soljuvaa elämää.
Hetkeä myöhemmin myös vinkumaton vinkulelukrokotiili sai huomiota.
"Moi mä oon Pikachu ja mua ei paljon hetkauta."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti