Noki on kesän ja syksyn aikana mennyt lähtötilanteissa koko ajan huonompaan suuntaan. Se on alkanut haukkua ja sen kierrokset piiputtavat ihan punaisina. Ja kun Noki haukkuu, se on alkanut myös hilata takapuoltaan jokaisella haukulla kohti ensimmäistä rimaa. Homma alkoi mennä jo ihan tosi kurjaksi, kun Noki hilautui itsenäisyyspäivän kisoissa aivan liian lähelle ensimmäistä rimaa. Vietin kahtena yönä pitkiä hetkiä valvoen ja miettien, että mitä asialle voisi tehdä. Oli jokseenkin ärsyyntynyt voimaton olo.
Tänään kisoissa jostain tuli idea, että kiellän Nokilta reuhaamisen jo ennen lähtöpaikalle menoa. Kielsin haukkumisen. Palkkasin hiljaa istumisesta. Se oli aluksi ihan todella vaikeaa. Mutta koska Noki on ehkä maailmankaikkeuden kiltein otus, se huomasi nopeasti, että vinkumisesta ja räyhäämisestä tulee kieltoa ja hiljaa olemisesta namia. Niinpä sen pupillit palasivat takaisin normaalikokoisiksi ja sen olemuksesta katosi se täysin villiintynyt vauhkous, joka kisaamisen myötä on vähä vähältä kasvanut osaksi Nokin lähtörutiineita. Noki pystyi istumaan hiljaa useita sekunteja ja lopulta jopa seisomaan rauhallisena.
Käveltiin lähtöpaikalle ja olin edelleen valmistautunut sanomaan Nokille todella napakasti, että se perse pysyy juuri siinä mihin sen käskin. Noki istui alas - ja hiljeni kuin mykkyys olisi mennyt sen sisälle. Se ei inahtanutkaan. :O Oman lähtöpaikkani löytäminen meinasi mennä aivan sekaisin, kun hämmästyin Nokin toimintaa niin kovasti. :D Hyllyhän siitä radasta tuli sitten kuitenkin, kun poispäinkäännös muurin jälkeen menee ihan naurettavan huonosti. En kerta kaikkiaan tiedä, miten sen ohjaisin. Lisäksi sählättiin keppien jälkeen, kun suuntasin liikkeeni aiiiiii-iivan totaalisen pieleen ja hahmotin seuraavan hypyn paikan täydellisen väärin. Luulin olevani metrin pidemmällä kuin mitä olinkaan. Noki on ihan kysymysmerkkinä, kun huidon tyhjää. :D Molemmat mokat menevät siis allekirjoittaneen piikkiin.
Tokalla radalla tein samaa kuin ensimmäisellä. Pakotin Nokin istumaan rauhallisena ennen omaa vuoroamme. Se olikin huomattavasti helpompaa kuin ensimmäisellä radalla. Noki odotti hiljaisempana ja hallitumpana kuin pitkiin pitkiin aikoihin. Lähdössä se jäi ensimmäisestä käskystä paikoilleen, mutta sortui haukahtamaan kaksi tai kolme kertaa, kun kävelin omalle paikalleni. Noki ei kuitenkaan nostellut takapuoltaan milliäkään. Aion ryhtyä systemaattisesti kieltämään Nokilta karjumisen ja kierrosten hehkuttamisen.
Väittäisin, että kierrosten pakkopudotus näkyi myös radalla. Noki teki nimittäin kontaktit paremmin kuin ikuisuuksiin. Pytstyin tekemään erinomaisen ongelmattomasti niin komeat sivuttaiset irtoamiset kontaktilta (ekalla radalla viimeiseltä puomilta ja tokalla radalla A:lta), että huhhei. Noki ei hievahtanutkaan, vaikka juoksin kauas sivulle. Se tuli kontaktit loppuun asti ja jähmettyi odottamaan lupaa. Eikä kierrosten laskeminen näyttäisi vaikuttaneen mitenkään Nokin vauhtiin tai työintoisuuteen. Se menee täysillä ja antaa kaikkensa, mutta tekee sen vain vähän hallitummin. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti