Kola Julma I hallitsee valtakuntaansa nykyään hyvin hienovaraisilla julmuuden jutuilla. Mustavalkoisilta on aikanaan pesty ja lingottu kaikki pahat aikomukset pois, joten nykyään riittää hyvin hienovarainen "kohta lähtee henki jos et tottele" -kieli. Riittää, kun vähän nostaa häntää tai sanoo ihan hiljaisen "puuhk" tai "puuhkmur". Mustavalkoinen väki väistää ja pahoittelee olemassaoloaan.
..tai niin siis tapahtui ennen kuin Pika tajusi Kola Julma I:n terän olevan pahemman kerran ruosteessa.
Minun on lukemattomia kertoja tehnyt mieli tulkata Pikalle Kolan käskyjä ja ohjeistuksia, ettei tarvitsisi ottaa turpakeikkaa. Pika änkee Kolan ja Kolalla hallinnassa olevan lelun väliin, vaikka Kola sanoo ihan ääneen, että pois siitä. Pika tunkee Kolan naamalle, vaikka Kolalla on suussaan aarre, vaikkapa keppi. Onneksi kuitenkin olen jättänyt tulkkaamatta Kolan tunteita, koska olisin tulkannut ne aivan pieleen. Minut ja Noki on koulutettu Kolan toimesta "usko tai tulet uskomaan" -ajatusmaailmaan. Mutta Pika tarkastelee tilannetta omasta näkövinkkelistään, johon Kolan käskyt kaikuvat vaaleanpunaisten suodattimien läpi. "Usko tai tulet uskomaan" -murina kuulostaa Pikan korviin jotakuinkin kai "Mua ärsyttää, mut se katoaa, jos suukottelet mua." -murinalta. Niinpä Pika usein tunkee itsensä murahtaneen Kolan naamalle, vispaa häntäänsä ja tuijottaa Kolaa kostealla, hyväntahtoisuutta pullistelevalla pentukatseella. Pika on todellakin saanut kiinni jutun uudesta juonikuviosta. Kola murahtaa - Pika vispaa villisti häntäänsä - Kola ei enää murahda, vaikka Pika menee vielä lähemmäs - Pika vispaa vielä villimmin, ottaa leikkiasennon ja huitoo Kolaa tassuilla naamaan. Ei siitä yleensä leikkipainia seuraa, mutta Kolan murahduksen merkitys on nollattu ja Kolan ahdistus sivuutettu.
Tämä tälläinen näyttäisi tehneen hyvää Kolalle. Kola on joutunut tottumaan naamalle tuleviin koiriin ja sen luotto erityisesti Pikan lähestymisiin on kasvanut ennennäkemättömiin mittoihin. Se ei ota itseensä eikä valmistaudu kolmanteen maailmansotaan, vaikka tullaankin ihan sopimattoman lähelle.
Eilen törmättiin Annaan ja NeroNevaEnviin Jakomäessä. Kola ei ole Enviä nähnyt kuin pari kertaa ja silloin olen pitänyt Kolaa ihan lyhyessä hihnassa, koska säntäilevä pentu on selvästi ärsyttänyt. Mutta eilenpä ei ärsyttänyt. Nopeasti liikehtivä blondi ei aiheuttanut murinaa tai hännän nostelua. Kun jatkoimme matkaa eri suuntaan kuin Anna ja koirat, Envi vielä karkasi laumani sekaan. Olin jo ehtinyt laskea Kolan hihnasta, joten Envi oli oman onnensa nojassa. Niin vain Kola edelleen jatkoi rentoa suhtautumistaan itselleen vieraaseen pentuun. :)
...kun vain saisi kuvan siitä ilmeestä, jolla Pika marssii läpi Kolan murisevan jääkuoren. Se on kerrassaan koominen: Pikan alaluomet lörpöttävät, se katsoo alta kulmiensa, häntä pyörii kopterina eikä sen ilmeestä mitenkään päin pysty lukemaan minkään valtakunnan uhmaa tai provosoimista vaan ihan puhdasta "oonkivapentu"-hyväntahtoisuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti