kumpi ja kampi

Kaikkihan tietävät sen tarinan, jossa kumpi ja kampi tappeli, ja kysymys kuuluu: kumpi voitti?

Pika on selvästi alkanut sikäli aikuistua, ettei se enää ihan mukisematta taivu Kolan kotkotuksiin. Niinpä täällä on vähän kumpi ja kampi -kyräilyä aika ajoin. Ensimmäistä kertaa Pika vetäisi äijä-kortin kehiin, kun ihan alkukesästä Kola oli ollut muutaman päivän mökillä ja tultiin mökin pihaan mustavalkoisten kanssa. Noki mielisteli aivan mielinkielin ja Kola olikin Nokin kanssa heti hyvää pataa. Mutta Pika ei mielistellyt. Ensin se vähän kauhistui, kun Kola tuli vastaan häntä tikkuna ja sitten minut täysin yllättäen alkoi murista Kolalle. Se kyyristyi pienemmäksi ja vetäytyi, mutta muristen ja huulia värisytellen. Minä väistin tilanteesta pois ja aika pian kaikki oli ohi. Ei tappelua. Ei ärähdyksiä.

Toisen kerran Pika koki tarpeelliseksi murista Kolalle viikko sitten mökillä. Pika oli nukkumassa sängyssäni (joo, mökillä saa nukkua sängyssä, kotona ei ikinä), kun minä olin vielä olohuoneessa katsomassa televisiota. Kolan nukkumaanmenoaika koitti, joten sekin olisi mennyt sänkyyn, mutta ei päässyt, koska Pika murisi sängyllä. Kola oli aika hämmästyneen näköinen, kun menin katsomaan. Pika murisi pienenä keränä ja jälleen huulet värähtelivät. Nappasin Pikan syliin, mistä Kola teki aluksi tulkinnan, että tässähän ollaan yhteistuumin pistämässä Pikalle turpakäräjät pystyyn. Mutta koska Kola oli ennemminkin hämmästynyt kuin oikeasti vihainen, se väisti tieltäni ja luopui turpakäräjistä, kun sanoin sille rauhallisella äänellä, että "annahan olla".

Tänään pääsin jälleen todistamaan Pikan pientä mutta pippurista "ET TUHOA MINUA TAISTELUTTA!" -asennetta. Kola nukkui kulkuväylällä sen verran kurjasti, että Pika ilmeisesti tönäisi Kolaa. Virhe. Kolaa _EI_ pidä muiden koirien koskea, kun se nukkuu. Kolan aivan ehdottomasti tärkein resurssi (asia, jota puolustetaan hinnalla millä hyvänsä) on oma tila ja fyysinen koskemattomuus. Niinpä Kola ponnahti silmänräpäyksessä jaloilleen ja oli valmis puolustautumaan hyökkääjää vastaan. (Ai miten niin se on aika terävä.. terävä = reagoi asiaan nopeasti ja aggressiolla ) Pikan vastaus oli nopea väistö alta pois. Ikävä kyllä Kolan huonoihin ominaisuuksiin kuuluu myös se, ettei se kovinkaan hyvin osaa purkaa tuollaista syntymään päässyttä tilannetta. Se ei osaa luopua aggressiosta, vaikka toinen väistäisi, vaan kulkee perässä. Niinpä Pika väisti kyllä pöydän alle, mutta sitten se totesi, että väistämisestä ei ole apua ja alkoi murista. Se ei enää väistänyt, vaan jähmettyi provosoimattomaan asentoon pää pois päin käännettynä ja murisi.

Tilanne raukesi, kun minä nousin sohvalta ja sanoin Kolalle, että "tuuppa kattomaan". Tulihan Kola, koska kävelin kohti ruokakaappia. Nappasin muutaman ruokanappulan käteeni ja siinä vaiheessa Kola oli jo täysin unohtanut koko Pikaan ärsyyntymisensä. Harjoiteltiin nappuloilla Omapaikka!-käskyä, jossa Kola menee omaan sänkyynsä makaamaan ja saa siitä palkan.

Olen tätä tilannetta pohtinut ja kehitellyt alustavaa toimintasuunnitelmaa sen varalle, että näitä kiristyneitä tunnelmia tulisi enemmänkin.

Tavoitteena on lähteä purkamaan tilanne Kolan kautta, koska Kola tuossa on ratkaisevassa asemassa. Se ylläpitää kiristynyttä tunnelmaa, eikä Pika sitä voi oikein purkaa. Niinpä ryhdyn vahvistamaan Kolalle taas vaihteeksi omapaikka-käskyä, joka Kolan mielestä on jo ennakolta tosi mukava ja rentouttava käsky ja jota se noudattaa mielellään. :) Harjoiteltiin tätä käskyä jossain vaiheessa, kun Kolalla oli jostain syystä Pikan kanssa hermo kireällä ja Kola piti paineistamatta saada Pikan luota pois. Kolaa ei voi siis paineistaa fyysisesti (esim. tarttumalla tai työntämällä) eikä henkisesti ("uhkaamalla" tai "pakottamalla" käskyn avulla). Kolan kanssa on pakko pelata sillä, että saan sen omatoimisesti ja hyvällä mielellä itse väistämään. Tähän tarkoitukseen omapaikka-käsky on tosi toimiva, koska se auttaa Kolan irtautumaan tilanteesta ja jättää hyvän rennon fiiliksen. Pika ei onneksi noissa tilanteissa mitenkään osoita aggressiota, kun Kola poistuu. Ja kun Kola on poistunut ja relannut, kumpikin jatkaa elämäänsä ihan normaalisti ilman mitään patsasteluja.

Positiivista tässä tilanteessa on se, että nämä ärräyshetket eivät ole johtuneet mistään ulkoisesta resurssista, jota kumpikin arvostaisi korkealle. Pojat eivät taistele minun huomiostani, ruuasta tai leluista. Kola taistelisi ruuasta ja leluista ja omasta tilastaan, mutta noista mikään ei ole Pikalle iso juttu eikä Pika ole oikeastaan ollut kertaakaan käynnistämässä näitä ärinöitä vaan pelkästään reagoinut Kolan asettamaan paineeseen. Ja sekös sitten on oikeastikin hyvä juttu! :) Nimittäin silloin voin opettaa Kolalle tuota omapaikka-käskyä vahvemmaksi ja totuttaa sen siihen, että hommat voidaan purkaa ilman taistelua. Jos noissa tilanteissa Pika olisi se, joka aktiivisesti rakentaisi riitaa, olisi homma hankalampi. Silloin olisi mahdollisesti hankalaa saada Kola pois niin, että Pika ei jatka aggression osoittamista. Mutta nyt Pikan aggressio loppuu kuin seinään, kun Kola antaa tilaa.

Onneksi Kola tosiaan on Pikan vastarinnasta vain kevyen närkästynyt, joten sen saa helposti luopumaan Pikan paineistamisesta. Ja mitä ilmeisimmin Pikaan voi näistä ärräämisistä huolimatta Kolan mielestä luottaa, koska nytkin Kola kantaa minulle lelua, eikä ole millänsäkään, vaikka Pika tahtoisi sen saman lelun (sillä tavalla vitsillä ja hyvässä hengessä) ja välillä Pika mouruaa tilanteen epäreiluutta ihan vasten Kolan naamaa. Jos Kolan luotto Pikaan olisi mennyttä, sen kyllä huomaisi. Hienoa, ettei näin ole käynyt. :)