ai mun jalat

Oltiin lauantaina Pikan kanssa Harri Kataisen koulutuksessa ja sunnuntaina Nokin kanssa Salossa kisaamassa.

Kataisen rata oli tosi etenevä - tosin hellettä oli se jo "tavallinen" +28 tai enemmänkin, joten ensimmäisen kuuden minuutin pätkän jälkeen kun lähdettiin tekemään toista pätkää, olivat voimat loppu niin minulta kuin Pikaltakin. Hiki oli aivan hillitön ja kun lähdettiin tekemään viimeisenä suorituksena rataa kokonaisuudessaan läpi, en vain enää pystynyt juoksemaan rataa loppuun. Ensinnäkään pää ei kestänyt mukana, enkä muistanut enää rataa ja toisekseen lopulta jalat vain sanoivat sopimuksensa irti. Karjaisin, että "nyt ei enää pysty", heitin Pikalle palkkapallon ja melkein romahdin keskelle kenttää istumaan. Koulutuksesta jäi työstettäväksi ajatus, jolla aion yrittää selvitä ensi viikonlopun oman seuran kisoissa Pikan kanssa agilityradoilla A:sta. Nimittäin ajatus on se, että juoksuA on kuin hyppysuora. "Tää radan osa on kuin hypäri, koska Pikalla on juoksuA", sanoi Harri. Ja se kieltämättä on tosi hyvä ajatus. En ole oikein saanut millään kiinni siitä, miten pystyisin hahmottamaan oman etenemiseni A:n aikana, mutta tuo hyppysuora-ajatus auttoi. :)

Sunnuntaina ajeltiin koko lauman kanssa Saloon ja ihastus oli melkoinen, kun tajusin, että kisapaikan välittömässä läheisyydessä on parikin lätäkköä, joissa pääsee uittamaan koiraa. Toinen lätäköistä oli vain metrien päässä kisaradasta ja toiselle matkaa 100 metriä! :) Aivan huikeeta. Ei tarvinnut pelätä koiran kuumumista, kun pystyi uittamaan sitä mukaa, kun turkki kuivui edellisestä pulahduksesta.

..ja koska SM-vitosten kerääminen on niin hauskaa - eikä niitä mitä ilmeisimmin ole vielä lainkaan tarpeeksi - otettiin sellainen tälläkin kertaa. Argh. Luotin ylimielisesti siihen, että "kyllähän Noki nyt kepit hakee pysäytysA:n jälkeen, vaikka kepit lähtevätkin A:lta takaisin tulosuuntaan" ja lähinnä vain vapautin Nokin A:lta ja käännyin menemään. Mitä sitä suotta ohjaamaan tai vaikka menemään ihan kepeille asti näyttämään ekaa väliä, kun ei ole edes kiire mihinkään.. Niin. Rintamani kääntyi niin huolettomasti takaisin tulosuuntaan, että Noki meni keppien tokaan väliin. Siitä vitonen ja muuten rata sujuvana ja virheettömänä maaliin asti. Toisella radalla sitten vähän jopa yliohjasin keppejä, kun alkoi hirvittää, että jos se nytkin menee ohi. Toisena olleella radalla kuulin, että muurin palikka kolahti ja olin ihan varma, että SM-vitonen tuli siitäkin. Mutta niin vain lopulta tuloslapusta selvisi, että olihan se nolla. Aikamoista räpiköimistä kuitenkin oli se rata ja olin Nokin edessä pariin otteeseen ja loppusuoralla jäin kuin täi tervaan ja Noki joutui kääntymään minun puoleeni ennen viimeistä hyppyä. Hyydyin ihan täysin. Jalat olivat edellisen päivän Kataisen rääkkäyksestä kuin puupökkelöt ja reisiin sattui ihan huolella. Lisäksi selkäkin otti itseensä, kun Kataisen radan nopeimmassa kohdassa lähdin käsien avulla kiihdyttämään itseäni täyteen vauhtiin.

Mutta nolla mikä nolla.

Ollaan Nokin kanssa saatu hiottua yhteistyötä nyt niin pitkälle, että hyllyjen määrä on pudonnut tosi paljon. Mutta samalla sitten vitosten määrä on kasvanut huimasti. Tarvitaan ehdottomasti lisää huolellisuutta niin minulle kuin Nokillekin. Ei tyhmiä rimanpudotuksia ja EI tyhmiä ylimielisyysohjaamattajättämisiä.

Lauantaina startataan siis ensimmäistä kertaa Pikan kanssa agilityradoilla. Lauantain hypäri ei hirvitä yhtään, kyllä me niistä selvitään (tai jos ei selvitä, niin olen sössinyt jotain). Mutta agilityrata ja erityisesti se juoksuA aiheuttavat lievää muurahaispöksyisyyttä. Ei me olla A:ta tehty radan osana vielä kovinkaan paljon, eikä varsinkaan niin, että A:lta jatkettaisi oikeastaan mihinkään muualle kuin suoraa eteenpäin. No. Pika osaa kuitenkin suorittaa esteet turvallisesti ja oikein, joten lähdetään kisakentille hakemaan tuntumaa siihen, että A on myös osana rataa. Voi olla, että ihan heti alkuun tuo ei täysin ongelmitta tule sujumaan.. ;) :D