TÄÄLTÄ TULEE TIITUS! (..ja Pomppari ja Pikkari)

Tiitus Tiitiäinen pääsi tänään ohjattuihin treeneihin ensimmäistä kertaa liki kolmeen viikkoon. Sunnuntaina se sai kyllä vähän kurvailla juoksuA:lla ja medihypyillä, mutta tänään.. Voi pojat. Erästä entistä oppilastani lainaten: "..JA SITTEN MAAILMARRRRRRRÄJÄHTÄÄÄÄÄÄ!"

Pyysin Jennaa katsomaan Nokin hyppäämistä ja kerroin saikusta. Sovittiin, että peli vihelletään poikki heti, jos näyttää yhtään oudolta tai vaikealta tai rimoja rytisee. Minä olin (luonnollisesti ja tietenkin) ihan varma, että Noki lennättää rimat, hyppää maailman huonoiten ja saadaan ikuinen treeni- ja kisakielto. Positiivisuus kunniaan, you know. Mutta ei. Lähdettiin tekemään rataa ja heti tuli niin hillitön flow-fiilis itselle, että näin jälkikäteen melkein itkettää. :D Ihan kuin mentäisiin hidastetussa maailmankaikkeudessa ja Noki lukisi ajatuksia. Ehdin tekemään kaikki ohjaukset, mitä suunnittelin. Noki teki juuri niin kuin pyysin: Irtosi putkiin. Teki kepit ihan hurmoksessa. Kääntyi poispäinkäännöllä kepeiltä putkeen. Sinkoutui keinun alastulolle, jne. jne. jne. Tehtiin ensimmäisellä yrittämällä rata esteelle 15 asti. Sitten olisi pitänyt tehdä sylkkäri puomilta putkeen, mutta siinä kohtaa Nokin maailmanräjäytysfiilikset näkyivät sen verran yli, että se ei kerta kaikkiaan kyennyt nostamaan katsetta käsistäni kaukana häämöttäneeseen putkeen, vaan loikkasi kerta toisensa jälkeen sylkkäristä takaisin puomille. Palkattiin kerran putkelle ja sen jälkeen homma alkoi sujua ilman pienintäkään ongelmaa.

Jäi NIIN hyvä mieli.

"Noki hyppäsi ihan laakana! Se meni niin lujaa, että huhhuh! Siis meneehän se yleensäkin lujaa, mutta nyt! Se meni raivolla!" Jennan ehdotus oli, että jatkossa ennen arvokisoja pidän Nokin tälläisellä nyt testatulla treeni- ja kisatauolla, koska vaikutus oli aika mieletön. Noki ei missään vaiheessa karannut hanskasta (puomin alastulon sylkkäriohjaus on Nokille ihan vieras, joten jos tuollainen ohjaus tulee arvokisaradalle, niin sitten tarvitsee vain tehdä tarkkaa työtä :D ), pysyi kuulolla, tuli ohjauksiin, mutta tekeminen oli ihan erilaista kuin normaalisti. :)

Ja voin sanoa, että herra Tiitus oli treenien jälkeen suhteellisen tyytyväisen näköinen koiraeläin limaista palloa lussuttaessaan. :D

----------------

Treenien jälkeen Pika pääsi moikkaamaan Jippi- ja Nixi-pentuja. Ne olivat jälleen Pikasta tosi ihQja. Ilmeisesti pennuista jäi Pikaan ihania pentutuoksuja, tai sitten Kolalla oli joku aivoinfarktihetki, sillä kotiin palattuamme Kola vetäisi panokorvat ja meinasi ryhtyä astumaan Pikaa - mitä se ei ole tehnyt ikuisuuteen. Siis varmaan vuoteen. Hoho. Pika vetäisi herneen sieraimeen ihan huolella. Taisi mennä pari muutakin palkokasvia, koska se ei harkinnutkaan väistävänsä, vaan murisi miehekkäästi ja ilmoitti, että "TUOTA SINÄ E T TEE." Kola havahtui aivoinfarktistaan todellisuuteen ja lopetti sen näköisenä, että "oho mitä sehän on Pika eikä nainen! Hupsis!" Kola astui etäämmälle ja panokorvat liukenivat pois. Kola ei näyttänyt tippaakaan provosoituneelta tai aggressiiviselta, ennemminkin hämmentyneeltä. Mutta Pikalla sitä vastoin herne pysyi kuonon uumenissa. Kola oli jo pitkän aikaa viettänyt sylissäni rentoiluhetkeä, kun Pika edelleen urputti ja urputti keittiön puolella yksinään ääneen. :D Lopulta se tuli jalkoihini jatkamaan urputusta, ja silloin minulle riitti. Kerroin Pikalle, että nyt sai luvan loppua - ja loppuikin. Tiukka "PIKA. NYT. RIITTI. >:| " sai aikaan sen, että Pika meni sänkyynsä ja käpertyi nukkumaan. Sen jälkeen poikien välit näyttivät jälleen ihan tasaisilta.

Jäi sellainen olo, että Kola ei provosoitunut, koska Pika kielsi sitä hyvästä syystä. Kola ei lähtenyt ylittämään rajaa, joka Pikalle selvästi oli jotakuinkin ehdoton. Ja jos Pikan toimintaa pitää arvioida, niin ehkä se nyt käsitti, että minä en ole buustaamassa sen egoa enkä tukemassa kalifiksi kalifin paikalle -projektissa. Nähtäväksi jää. :)