Käytiin poikien kanssa kokeilemassa kisaamista seuran omissa epiksissä. Lähinnä tarkoitus oli työstää Kolan lähtörutiineita ja Noki sai kisata muuten vaan. Pojat osallistuivat samaan kisamaksien luokkaan kahdella startilla per kuono, joten minulla riitti juostavaa.
Ekalla Kolan radalla Kola teki kaiken sen, mitä nyt tehdä voi. Se istui kyllä lähdössä mainiosti alas - mutta karkasi ennen lähtölupaa. Se teki kepit ihan mukavasti - mutta aloitti ne ensin väärästä kohdasta. Se juoksi kyllä kontaktit vauhdilla - mutta karkasi. ;)
Tokalla yrityksellä sitten otettiin lähtö hallitummin. En ekalla yrityksellä osannut keskeyttää rataa lähdöstä karkaamiseen, kun en ollut edes ajatellut, että Kola saattaisi karata. Niinpä reaktioni karkaamiseen olisi ollut niin autuaan myöhässä, että se olisi ollut täysin turhaa. Kontakteilta karkaamisen olen aiheuttanut ihan itse: Kola ei kestä samaa kuin Noki eli että kisoissa vapautan sen kontaktilta lähes välittömästi. Niinpä palataan vähän hidastetumpiin kontakteihin kisoissakin. Tokalla yrityksellä kontaktit sujuivat paremmin, kunhan olin ensin palauttanut kerran A:lle.
Nokin ekalla radalla kepeille vienti epäonnistui. Näytti ikään kuin Noki ei olisi nähnyt koko keppejä ja meni sitten toisesta välistä sisään. Saatiin vitonen. Toisella yrityksellä varmistelin kepit ja tehtiin rumaa väkisin väännettyä kepeille vientiä lukuunottamatta ihan ok nolla. :) Omat jalat tosin olivat aivan täydellisen puupökkelöt, kun pohkeet olivat jo edellispäivien urheiluista ihan jumissa ja alla oli jo kolme erittäin suoraviivaista ja siten ohjaajankin juoksemaan pistänyttä ratasuoritusta. Jalat melkein kirkuivat hallelujaa, kun yritin juosta loppusuoran puomia Nokin kanssa yhtä matkaa.
Lopputulemana Noki voitti koko maksien kisan ainoaksi jääneellä nollalla Robur-cupin osakilpailun - ja Kola tuli pronssille. :) (Sillä karmealla vitosen karkailuradallaan, siis. :D )
Tämä kisa oikein korostetusti nosti esiin jälleen sen faktan, että Nokin kanssa kisaaminen on vaivatonta ja luotettavaa. Minusta tuntuu, että Noki tietää mitä minä ajattelen ja minä tiedän, mitä Noki ajattelee. Minä luotan Nokiin ja Noki minuun. Olemme tiimi. Kolan kanssa kisaaminen on kuin eläisi jännitysnäytelmää. Koskaan ei voi olla ihan varma, mitä tapahtuu. Se on aika kuluttavaa, mutta toisaalta sitten, kun Kolan kanssa onnistuu ja yhteistyö sujuu saumattomasti, se on huikean palkitsevaa. :)
Päivämäärällä 13.8.2012 siis ensimmäistä kertaa oltiin samaan aikaan palkintokorokkeella kaikki me kolme: minä, Noki ja Kola. :) :) :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti