Kola on aivan totaalisen putkihullu. Sen irtoavuus ratatreenissä perustuu nimenomaan putkiin. Pystyn lähettämään sen vaikka miten pitkältä eteenpäin, jos näkyvissä on putki ja silloin Kola ei taakseen katsele eikä jää odottelemaan. Silloin sen kiihtyvyydestä ja vauhdista saa kaiken mahdollisen irti. En osaa sanoa, miten tämä putkihulluus on aikoinaan rakennettu tai mihin se perustuu. Todennäköisesti osa syystä on siinä, että putkessa saa juosta täysillä - ja sehän näyttäisi olevan Kolalle agilityn ydin. Putken aikana sitä ei joudu jarruttamaan juuri koskaan, joten putki jo itsessään on Kolalle äärimmäisen palkkaava este.
Pika ei (vielä) ole putkihullu. Se kyllä lähtee putkeen kulmasta kuin kulmasta. Mutta radan osana se ei vielä lähde putkeen, jos minun liikkeeni kääntyy pois putkelta - eli jos lähden ennakoimaan putken jälkeen olevan esteen/esteiden ohjaamista. Niinpä joudun pitämään liikkeen putken suuntaisena huomattavasti pidempään kuin Kolan kanssa.
Eilen treenattiin Miian kanssa etenevää rataa, jossa ajatuksena oli edelleen se, että Pika saisi kokemusta siitä, että se pystyy lukemaan rataa edessään, koska rata etenee aina jotakuinkin siihen suuntaan, mihin kuono näyttää. Itseluottamuksen ja irtoamisen kasvattamista, siis. :) Putkeen irtoaminen sujuikin tänään jo paljon paremmin kuin viikko sitten vastaavalla idealla toteutetussa treenissä. Osittain kyse on myös oman liikkeeni rytmittämisestä ja ajoittamisesta. Pitäisi kyetä ajoittamaan oma juokseminen niin, että olen mahdollisimman "takana", mutta juoksen silti täysillä ohjaamaan edessä olevaan putkeen. Eli etten turhaan juoksisi liian edellä ja sitten väkisin valuisi ohjaamaan ihan putken suulle asti. Mutta en vielä oikein tunne Pikan juoksunopeutta ja irtoavuutta.. :)
Videolta huomaa, miten Pikan kanssa saattelen putken suulle asti ja etenkin putkella tapahtuvassa takanaleikkauksessa varmistelen ihan viimeiseen asti, että Pika menee putkeen. Niinpä loppusuoralla olen myöhässä. Pika on kuitenkin opetettu alusta asti juoksemaan suoraan eteenpäin, jos muutakaan ohjetta ei ole annettu, joten sydän onnesta sykkyrällä huomasin siinä treenatessa, että Pika pinkoo loppusuoran täysillä, vaikka häviän sille loppusuoran juoksukilpailun jo putken aikana. ;)
Kola pääsi tekemään saman ralliradan. Putkesta putkeen juoksemisen huumassa pääsin ottamaan kaikki ne metrit etumatkaa, mitä otettavissa oli. Niinpä Kola+minihypyt+etenevä suoraviivainen rata ei yhtäkkiä ollutkaan yhtä kuin loppusuoralla kauas taakse jäävä ohjaaja. Yllätin itsenikin juoksemalla maaliviivalle Kolan kanssa rinta rinnan. Kolan kanssa oman liikkeeni rytmittäminen on suhteellisen tuttua ja selkärangasta tulevaa, jolloin putken takanaleikkaukselta pääsen lähtemään suorinta reittiä kohti loppukiihdytystä. Olen Kolaa metrikaupalla edellä loppusuoran auetessa ja pääsen ohjaamaan viimeisenkin hypyn eikä kyse ole ainakaan siitä, että (miniesteitä suorittava) Kola olisi Pikaa hitaampi.
Täytyy yrittää saada taottua Pikaankin putkihulluus sillä ainoalla eroavuudella Kolaan, että Pikalle opetetaan putkihulluuden lisäksi myös kontakti-putki -erottelu. Ainoana haittana putkihulluudesta nimittäin Kolalle aiheutuu se, että en saa sitä kontaktille.
Nokin kanssa aloitettiin projekti "keinun nopeutus". Oletin, että edessä on pitkä ja kivinen tie. Kuinka väärässä olinkaan. :D Toissapäivänä kisoissa Noki kulutti keinun suorittamiseen varmasti yli sekunnin kauemmin kuin eilen. Palkattiin herkuilla muutama kerta Noki keinun päähän juoksemista ja lopputulos oli keinu, joka ei sen nopeampi enää voisi olla. Wau.
Ekassa videossa nopeutettu keinu ja sen alla Mikkelin ratoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti