Tokihan se harmittaa, että ilman noita pudonneita rimoja oltaisiin oltu pronssipallilla kahdesti viikonlopun aikana. Mutta koska en osaa tämän agilityn kanssa ainakaan Nokin osalta olla koskaan kauhean harmistunut oikein mistään, niin viikonlopun radoissa ilostuttaa se, että tekeminen on nykyään aikamoisen tasalaatuista. :) Toki noita AAAAAAAARGH-ratoja tulee silloin tällöin, mutta aina vain harvemmin. Ja aina vain useammin nolla on joko ihan puhdas nolla tai sitten se kaatuu vain ihan yksittäiseen mokaan, eikä mihinkään koko radan kattavaan paniikkipelastelukaaoshässäkkään. :)
Todella helteisen viikonlopun jälkeen lähdettiin ajamaan Mikkelistä kohti kotia. Lahden kohdalla olo oli edelleen niin hikisen nihkeä, että päätin kurvata pois moottoritieltä ja kohti Nastolassa olevaa aivan tyrmäävän parasta koiranuittorantaa. Sormet ja varpaat ristissä toivoin, että ranta olisi iltakahdeksalta tyhjä. Ja se olikin! Ranta on kahlausmatala piiii-iiitkälle, pohja on pehmeää ja sileää hiekkaa. Ja aurinko laskee niin, että rannalle paistaa aurinko aivan iltaan asti. Täydellistä. Pulahdettiin koko sakki viileään - mutta ei todellakaan kylmään - veteen ja oltiin iloisia siitä, että ollaan juuri siellä missä oltiin. Kahlailtiin ja uitiin niin kauan, että aurinko lopulta laski horisonttiin. Ei siihen ihan hirveän kauaa kai mennyt, mutta saatiin saalistettua täydellinen kesälomasunnuntaihetki.
Mielessä häilyi Katri-Helenan ..kohti auringonsiltaa, säteet myöhäiseen iltaan... kun pojat peuhasivat auringon muodostamalla kultaisella sillalla tyynessä järvessä. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti