keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

sukelluskerhosta, päivää

Pikkari kastui kokonaan, voisi sanoa. Siis herra Pokemon. Käytiin lauttasaunomassa Puulan rannassa ja ehkä arvaatte, kuka meistä kaikista (neljästä ihmisestä ja viidestä koirasta) ui eniten. Pikachu. Ja kuka sukelsi eniten? Pikachu.

Pika ei tarvitse mitään järjellistä syytä uida. Se vain ui ja ui ja ui. Ja silloin tällöin se pulahti täysin pinnan alle. Tällä kertaa se viipyi pinnan alla parisen sekuntiakin. :D Välillä otettiin Pika lauteille lämmittelemään ja edes hetkeksi vetämään henkeä. Kaiken muun ajan Pika vietti vedessä ja polskutti menemään ilman päämäärää. Tai oli sillä kai kertaalleen ainakin päämäärä: se lähti Main kanssa polskimaan kohti Puulan ulappaa. Mitä väliä, että Kola, Noki ja minä jäimme ihan rannan tuntumaan? Jos joku lähtee uimaretkelle, niin onhan siihen osallistuttava!

Koko koiralauma veti uima-/saunareissusta ihan käsittämättömät hepulit. Kola metsästi vedestä kuplia niin paljon, että lopulta oksensi mökille kävellessä vettä. Miska metsästä vesiroiskeita kuin heikkopäinen. Taimi lönkytteli kaislojen seassa onnellisena. Noki yritti pelastaa uimaan lähteneitä, haukkui, loikki laiturilta aivan heikkopäisenä. Ja Pika ui, ui, ui, ui, ui. Nyt on aika hiljaista väkeä täällä mökillä.. :D

Ei kommentteja: