Vitsit miten hyvä mieli taas treeneistä. :) Nykyään on ihan jatkuvasti vain sellainen olo, että Noki osaa kaiken ja treenit ovat puhtaasti minua varten. Ja kun Noki kerran osaa, minun on ihan äärimmäisen helppoa harjoitella. (Sitä voi taas vain miettiä, missä vaiheessa mahtaa uni tulla, kun kello on nyt 23.00, treenit loppuivat alle tunti sitten ja fiilis on edelleen katossa ja moottori hyrrää..)
Tänään sai taas juosta ihan huolella, kun päästään nykyään sen verran pitkiä pätkiä kerralla, että minun kuntoni meinaa loppua ihan täysin kesken. Jalat hapoilla sitten pistellään viimeiset suoritukset - ja sen jälkeen puuskutetaan naama punaisena kentän reunalla.. ;)
Miten sen edes muotoilisi.. Tänään toimi jotenkin ihan kaikki. :) Toki korjattavaa oli PALJON, kuten aina on, mutta sain korjattua ohjaamistani. Ja monesti jopa heti ensimmäisellä korjauskerralla. Wau.
Ja se, mikä tässä illassa antaa ihan kaikista parhaat sävärit, kierrokset ja muut sellaiset, on se aivan mieletön tunne, kun tajuan, etten enää ole kropassani pelkkä matkustaja. Ehdin tietoisesti miettiä ja suunnitella omaa liikettäni ja huomioida koiran liikettä radan suorittamisen aikana. Ehdin tänään nähdä, että Noki hyppäsi yhden takanaleikkauksen liian pitkäksi. Aiemmin en tosiaankaan olisi sellaista huomannut. Ehdin valssissa ajatella, että "tämä valssi menee nyt oikeaan suuntaan, jes!" Vekkauksessa ehdin katsoa, mitä teen ja ehdin huomata, kuinka ajaudun vahingossa Nokin linjalle. Täysillä juostessa ehdin suunnitella, miten annan takanleikkausta seuraavan hypyn hyppykäskyn tosi hyvissä ajoin. Ja putken aikana ehdin tietoisesti ajatella, että "nyt karju se keppikäsky ajoissa, että koira tietää jo putkessa mitä seuraavaksi tapahtuu!"
Asiat eivät enää jotenkin mystisesti ja sattumanvaraisesti vain tapahdu, vaan pystyn hahmottamaan jo itse tilanteessa, mitä tapahtuu ja miksi.
Ja ne valssit. Kun en enää ole pelkkä matkustaja villisti sinkoilevan vartaloni sisällä, alkavat valssitkin tuntua ihan ystävällisiltä. Jopa ihan mukavilta. Valssiin on mukava syöksyä, kun hahmottaa niin hirmuisen selkeästi sen eron, mikä nykyisellä valssilla on entiseen verrattuna. En toki väitä, että valssit olisivat edelleenkään vahvuuteni - mutta liikkeen hallinta oman pääni sisällä on jotain aivan uutta. (Ja persjätöt! Olen alkanut tykätä niistä todella paljon, koska Noki lukee rataa aivan erinomaisesti, jolloin pystyn aloittamaan persjätön tekemisen ihan todella hyvissä ajoin.)
Ja mahtavalta tässä lajissa tuntuu myös se, kun saa kehuja sellaisesta ohjauksesta, josta kokee ne ansaitsevansa. Ei siis sellaista "ihan kivastihan se meni ja sulla on kauniin väriset kengät" -kommentteja vaan ihan oikeasti ansaittu kehu. "Sä ohjasti TOSI hyvin ton käännöksen pituudelta. Käännyit hiton tiukasti. Hyvä!" Jee! :) Se tuntuikin ihan hemmetin sujuvalta. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti