torstai 19. kesäkuuta 2014

jaiks

Tänään käytiin taas tekemässä viisi toistoa A:lla ja siinä kaikki. Palkka oli tällä kertaa maassa muurin takana. Ensin tehtiin hyppy-A-muuri, sitten putki-hyppy-hyppy-A-muuri kolme kertaa ja viimeiseksi hyppy-putki-hyppy-hyppy-A-muuri. Viimeisellä kerralla juoksin sitten jo ihan oikeasti lujaa, että ehtisin edes jotakuinkin samaan aikaan A:n alastulolle Pikan kanssa. Aika tiukkaa teki ehtiä, kun putken jälkeen ollut hyppykin olisi pitänyt ohjata. Täytyy muuttaa oma ajatus kontaktiesteistä aika vahvasti, kun A ei olekaan enää minun kannaltani ns. "rauhoittumiseste", jossa ehtii saamaan pakan kasaan, jos se on levinnyt. Ennemminkin Pika oikein kiihdyttää A:ta kohti, joten tulevaisuudessa pitää töppöstä pistää toisen eteen vielä vinhemmin A:ta lähestyttäessä. Huhhuh. :D


Ei kommentteja: