Pika lähestyy kahden vuoden ikää vähitellen, mutta se on säilyttänyt pentumaisuutensa hämmästyttävän vahvasti. Se on perheen urpo, jolla ei ole huolta huomisesta (tai tästä päivästä tai eilisestä). Sen lisäksi se on ollut autuaan ymmärtämätön siitä, että se on uros. Se ei yritä humppailla ketään, vaan haastaa leikkimään.
..paitsi sitten, kun rakkaus iskee. Ja sehän iskee niin, että vaaleanpunaiset pilvet vain lentelevät ja ilmassa soi sinfonia jos toinenkin.
Pika on ihastellut Annan Enviä jo aiemminkin, mutta eilen päästiin pokailussa ihan uudelle asteelle. Pika karjui. Karjui lisää. Huusi ja karjui. Sheikkasi peppuaan. Vispasi häntäänsä. Leikkikumarteli. Karjui. Nuuski silmät päästä pullistellen Envin korvia. Huusi ja karjui. Asetteli tassuaan Envin kaulalle. Ja voi pojat, löysi itsestään humppalihakset! :D
Olin jo aika varma, että Pikan sisäinen levysoitin ei humppaa soittele, mutta niin vain Jätkän humppa löytyi tästäkin jukeboxista. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti