lauantai 8. syyskuuta 2012

ulkoilua ja treeniä

Eilen käytiin taas hiomassa sitä, miten A suoritetaan itsenäisesti ja oikein. Noki tarjosi jälleen alussa ympäri kääntymistä. Sain sen kuitenkin aikaisempia kertoja helpommin tekemään koko A:n ja pääsin palkkaamaan sitä alastulopaikalle. Olen ryhtynyt tekemään sitä, että kun Noki hakeutuu itsenäisesti oikealle paikalle ilman minun liikettäni, juoksen sen luokse namittamaan. Ruoka on Nokille iso juttu, joten se alkoi hakeutua oikealle paikalle hyvällä vauhdilla. Lisäksi se tarjoaa eteenpäin katsomista eikä käänny minun puoleeni. Onneksi.

Tehtiin ensin pelkkää A:ta. Sen jälkeen lisäsin putken A:lle menoa vauhdittamaan ja se sujuikin sitten jo tosi hienosti. Putki antoi sellaista potkua, että Noki teki A:n ihan kuin se kisoissakin sen tekee, kun juoksen ohi. Tosi jees. Tämän jälkeen tehtiin hyppy-putki-A -treeniä ja Noki kesti hienosti sen, että stoppasin oman vauhtini ajoittain erittäinkin korostuneesti. Viimeiseksi tehtiin seitsemän esteen pätkä, joka päättyi A:han. Jälleen onnistuminen. :)

Noki vaahtosi, huusi ja riehui kuin heikkopäinen. Se totta totisesti osaa ottaa kaiken irti ihan tosi "tylsästä" ja suoraviivaisestakin harjoituksesta. :D

Kolan kanssa puolestaan harjoiteltiin lähtötilanteita. Pistin sen kerta toisensa jälkeen istumaan putken eteen ja vaadin sitä olemaan reagoimatta liikkeisiini ennen suullisesti annettua lähtölupaa. Kolan liipaisin on TODELLA herkkä lähtötilanteessa ja sitä ei todellakaan tarvitse opettaa erikseen kääntämään katsetta minusta kohti ensimmäistä estettä. (Jotkut koirat siis tuijottavat omistajaa lähdössä ja sitten ensimmäinen este tulee vähän yllärinä, kun lähtölupa kajahtaa.) Kola katsoo minua kohti vain äärimmäisen harvoin. Se tuijottaa täysin maanisen keskittyneenä ensimmäistä estettä ja kumartuu ja litistyy kohti maata kuin vieteri, joka viritetään valmiiksi ponnahtamaan kohti avaruutta.  Täytyy siis oikein korostamalla korostaa Kolalle, että sivusilmällä nähdyt liikkeeni eivät koskaan ole lähtölupa, vaan minun liikehdinnästäni huolimatta liikkeelle lähdetään vain ja ainoastaan käskystä. Kola näyttää samalta, kuin huippuunsa viritetyt satasen olympiafinalistit: kippuraan kumartuneena ja katse keskittyneenä odotetaan lähtölaukauksen kajahtamista ja varaslähtö on herkässä, jos vieressä oleva kaveri tekee varaslähdön. ;)

------------

Eilen käytiin ulkoilemassa Katjan, Ronjan, Remun ja Arpan kanssa. Kola suhtautui Arpaan ensimmäiset viisi minuuttia lievällä epäilyksellä. Ei sitä oikeastaan mistään muusta olisi huomannut, mutta Kolan häntä oli tiukkana pakettina taivaita kohti. Nopeasti häntä kuitenkin laski tavalliseen asentoonsa ja Kola rentoutui.

Arpa on kyllä melkoinen paketti. Se tunki itseään kerta toisensa jälkeen ihan Kolan viereen. Kola kykeni jälleen pitämään reaktionsa hienosti hallinnassa ja ilmeisesti sillä oli viime ulkoilukerrasta muistikuva, että Arpa-kääpiön saa tarpeen tullen siirrettyä siedettävän matkan päähän hiljaisella murahduksella. Pariin otteeseen Kola murahteli tai mulkaisi Arpan kauemmas, mutta pikkuneiti ei niin vain antanut periksi. Se siirtyi ehkä puoli metriä ja palasi muutaman sekunnin päästä siihen, mistä se oli käsketty pois. :D Se ohitteli Kolaa kylki kylkeä viistäen ja rynnisteli Kolan perään. "Tuo setä vaikuttaa tosi kivalta!" se taisi pohtia. ;) Häntä ei laskenut hetkeksikään ja muutenkin kääpiö vaikuttaa oikealta rämäpäältä.

Kola ei menettänyt hermoaan koko lenkin aikana, vaikka Arpa toimi kerta toisensa jälkeen Kolan hiljaisia kieltoja uhmaten. (Tai no. Kyllä se kieltoja noudatti, mutta toisti hetki sitten kiellettyjä juttuja uudestaan ja uudestaan. ;) Väittäisin, että Arpan hieno tapa reagoida välittömästi Kolan hillittyihin kieltoihin on luonut Kolalle luottamuksen siihen, että Arpa ei ole uhka ja että sen toimintaa pystyy hallitsemaan. Arpa siis väistää välittömästi, kun Kola murahtaa. Se ei väistä kauas, ei laske häntäänsä eikä pysy kauaa etäämpänä, mutta se väistää. Se ei jää kyöhnäämään nöyristellen jalkoihin eikä yritä hyppiä kasvoja nuolemaan. Se väistää. :)

Neva saa Kolalta ystävällishenkistä myllytystä yhä edelleen melkein joka kerta, kun lenkkeillään yhdessä. (Neva leikkii kassler-paistia ja Kola leikkisyö maassa retkottavaa lihakimpaletta.) Taraan tottuminen oli pitkä projekti, joka nyt on saatettu päätökseen ja Tarasta on tullut osa Kolan laajennettua laumaa. Pepin lisäksi vain Arpa on huolittu yhtä nopeasti Kolan alaiseksi.

Ei kommentteja: