sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

hau - koirakielen jatkokurssi

Pika on selkeästi edennyt koirakielen alkeista jatkokurssille. Sen touhuja Kolan ja Nokin erilaisissa sääntöviidakoissa on viihdyttävää seurailla sivusta.

Nokin kanssa on useita sääntöjä, mutta niiden noudattaminen on vähän niin ja näin, koska sanktiot ovat kovin vähäisiä. Sohvalla ei ole lupaa tallustella Nokin päällä - paitsi jos pakosti haluaa ja on valmis kuuntelemaan murinaurputusta ja katselemaan valkoista hammashymyä. Välillä tulee runtattua niin kovasti sohvalla makoilijaa, että saattaa saada ihan oikean "PERHANA NYT RIITTI!" -ärjähdyksen nopealla "hyökkäyksellä" höystettynä. Mutta sekin on niin laimea rangaistus, että turha sitä on kauheasti ennalta pelätä. Tulee jos on tullakseen.

Korvista ei saisi vetää, paitsi sitten saa jos nimenomaan haluaa saada äksöniä aikaan. Sama se on hännän kanssa. Noki ikään kuin käynnistyy, kun vähän nykäisee jostakin ulokkeesta.

Jos Noki kellahtaa vapaaehtoisesti selälleen, olisi tarkoitus mennä hammastelemalla sitä viihdyttämään. Ärinää, hampaiden kolisuttelua ja painiotteita.

Ruokakupille ei saa mennä yhtä aikaa Nokin kanssa, mutta sitäkin voi aina välillä testata. Kyllä se sitten murisee, jos ei saakaan mennä. Juomakupille saa mennä. Leluja saa viedä suusta, vaikka hammashymyn puolelle sekin menee ja pahaa murinaa saa aikaiseksi. Mutta kun se ei ole eh-dot-to-man kiellettyä, se on sallittua.

Kola taas. Kolan kanssa pelataan aivan eri peliä. Pika osaa olla pieni ja nöyrä herrasmies, mitä Kolaan tulee. Kolan pikkuruinen "mur" riittää jähmettämään ja tuijottelemaan nöyrästi seiniä. (Ja se ihan kaikista pieninkin Pikalle suunnattu mur saa myös Nokin möyrimään nöyränä Kolan ympärillä ja nuolemaan silmiä ja suuta. Rauhanpiippu syöksee savua, kun Noki yrittää pitää pienimmän ja isoimman sovussa.) Kolan ruokakupille ei ole _MITÄÄN_ asiaa. Ikinä. Milloinkaan. Paitsi sitten, kun lautanen on tyhjä. Kolaa ei lähestytä riehakkaan vauhdikkaasti ja muutenkin Kolan seurassa käyttäydytään hillityn hallitusti.

Makuuhuoneeseen ei ole asiallista rynnistää, jos allekirjoittanut ja Kola (ja Noki) ovat makuuhuoneessa päivä-/iltalevolla. Silloin sisään tassuttelee askel kerrallaan etenevä nöyrillä korvilla varustettu pentu. Yleensä Kolan pedistä kuuluu yksi mur, jolloin pennun eteneminen pysähtyy. Sitten odotellaan, odotellaan ja pysytään ihan hiljaa. Ja hetken kuluttua on lupa äänettömästi hiipiä pennun sänkyyn ja käpertyä huomaamattomasti nukkumaan.

Pikan koirakieli on saanut tässä kuukausien aikana ihan eri syvyyksiä. Ensialkuun se huiteli sinne tänne, luki Kolaa vain juuri ja juuri sen verran, että suuremmilta yhteenotoilta vältyttiin. Se kohteli Kolaa niin, että minua välillä salaa jännitti. Onneksi Kola kuitenkin antoi isän kädestä vain harvakseltaan, vaikka pikkupentuiässä Pika käyttäytyi armottoman kömpelösti ja epäkohteliaasti. Nokiakin Pika on oppinut kohtelemaan paljon hienovaraisemmin. Se jopa väistää aika ajoin, kun Noki kieltää. Ja ehkä juuri siitä syystä Noki sietääkin Pikalta paljon enemmän kuin esimerkiksi ennen joulua.

Äsken Kola nousi etutassuilla nojaamaan sänkyyni, kun heräiltiin päiväunilta. Nuhjattiin siinä Kolan kanssa ja mustavalkoiset nuhjasivat keskenään painiotteilla makuuhuoneen matolla. Hetken kuluttua Pika totesi, että sekin haluaa minun huomiotani. Niinpä se vaihtoi juuri hetkeä aiemmin Nokin raivostuttamiseen käytetyn  koirakielen hienovaraisen hillittyyn nöyrään elekieleen ja nousi hitaasti (mutta varmasti) Kolan viereen siliteltäväksi. Ja koska Pika osasi vaihtaa käytöksensä niin kohteliaaksi, Kola ainoastaan nuuskaisi viereen saapuneen kääpiön kasvoja ja näytti rennolta.

Suurin urakka tässä on ihan selkeästi Nokilla. Se on huolehtivainen pikkuäiti, joka ei haluaisi, että kukaan koskaan riitelisi ja että perheen kakarakin käyttäytyisi nätisti ja sillä olisi puhtaat silmät ja korvat ja se tuoksuisi kukkasilta. Ja voi sitä ahdistuksen määrää, jos Kola ärsyyntyy kakaraan - tai jos kakaralla on likaiset silmät tai korvat eikä se rauhoitu ottamaan pesupalveluita vastaan.

Ei kommentteja: