Komppu kolmosiin

Aprillipäivän kunniaksi käytiin Kolan kanssa juoksemassa yksi aksarata Purinalla. Se riitti, sillä kotiin tuomisina oli serti ja voitto. :)

Parasta päivän radassa oli jälleen mieliala ja fiilis. Kolan fiilis oli alusta loppuun asti erittäin hyväntuulinen ja lähes rennon rempseä. Se teki tokoa ennen meidän omaa vuoroa silmät ilosta säihkyen ja sopivilla kierroksilla. Lähdössä se karjui sopivasti ja kävi käskystä maahan. Onneksi päästiin lämppäesteillä kokeilemaan alun hyppy-rengas -yhdistelmää, koska olisi muuten varmaan jäänyt uskaltamatta tuo kauas lähdössä käveleminen. Pelkäsin, että Kola tulee taas ekasta ali, jos menen liian kauas. Mutta eipä tullut!

Paitsi Kolan fiilis, oli myös oma meininki taas tosi kohdillaan. :) :) Jo alussa tuli sellanen "voiherranjesta!" -tunne, kun olinkin PALJON pidemmällä ohjaamassa neljännelle hypylle kuin olisin voinut ikinä uskoa. Sen ansiosta koko loppu rata meni hallitun tuntuisesti, kun ei missään kohtaa ollut kiire. Kepeillä kuljin ihan Kolan vieressä ja autoin pitämällä kättä matalalla, koska suoraan edessä oli putken suu. A:n jälkeen toisena oleva hyppy oli seuraava, jossa pelkäsin riman kolisevan. Ilmeisesti valssi oli sitten tehty sopivaan aikaan, koska Kola kääntyi juuri sopivalla kaarroksella seuraavalle hypylle.

Viimeinen jännityksen paikka oli keinu, koska Kola on vauhdin huumassa tehnyt useampia kertoja lentokeinun. Videolla ei ikävä kyllä näy - kun kameran akku kylmässä hallissa kohmettui ja lopetti toimintansa - miten jarrutin keinulle oikein perusteellisesti. Kola pisti vauhdin nolliin ja horjahti yhdellä jalalla pois keinulta. Onneksi käskyttämällä kuitenkin sain sen palauttamaan kintun keinulle ja jatkamaan matkaa. :D Loppusuoralla Kola näytti parasta antiaan, kun pysyin jättämään Kolan keinun jälkeen olleelle hypylle yksin ja lähtemään täysillä kohti maalia. Pelkän "PUTKI!" -käskyn avulla Kola haki hypyn jälkeen olleen putken suun ja minä pääsin ohjaamaan viimeiset kaksi hyppyä ja vedättämään vielä oikein kunnolla maaliin asti.

Jos joku olisi pari vuotta sitten sanonut, että voin suorittaa Kolan kanssa agilityradan ilman pienintäkään kiireen tuntua, olisin väittänyt valheeksi. Mutta totta se vain on. Kola teki todellakin täysillä, mutta siitä huolimatta minä ehdin tehdä kaikki ne ohjaukset, mitä olin ajatellut. Wau. Ja lisäksi maltoin jälleen katsoa niissä vaikeiksi ennakoimissani kohdissa, että Kola saa suoritusrauhan enkä hätiköimällä tai sähläämällä tee sen työskentelystä entistäkin haastavampaa.

Mahti-Kola!