lauantai 8. kesäkuuta 2013

yllättäviä olotiloja

Tänään käytiin isojen kanssa oman seuran kisoissa ottamassa ruhtinaalliset kuusi starttia. Janne Karstunen oli tuomariharjoittelijan ominaisuudessa suunnitellut ihan mukavat radat. Ei mitään ylenmääräistä kieppumista tai ansaesteitä, mutta sen verran kinkkisiä juttuja, että nollien määrä pysyi todella rajallisena.

Ekalla radalla Nokilla rimat paukkuivat, mikä oli vähän outoa, koska ei se kuusvitosia ole tähänkään mennessä juuri pudotellut. Lisäksi jäin varmistelemaan, että meneekö se nyt varmasti putkeen ja olin myöhässä hyppysuoran päässä olevalla takaakierrolla, jolloin Noki hyppäsi hypyn väärinpäin.

Kola karkasi samalla radalla selän taakse täydellisesti minut yllättäen heti alussa ja syöksyi väärään putken päähän. Meno oli kolamaisen purskahtelevaa, mutta kaiken kaikkiaan eka rata sujui Kolalla paremmin kuin Nokilla. Olin kertaalleen jäänyt munimaan putkeen menon kanssa, joten Kolan kanssa päätin vain tylysti lähettää kauempaa putkeen ja sitten juosta kuin pieni maantiekiitäjä. Ja huoh. Vähän ärsytti jälkikäteen, koska kun vain lähdin päättäväisesti juoksemaan, niin ehdin kyllä ihan mainiosti ohjaamaan Kolan takaakiertoon. Nokin kanssa menin ihan liian löysin rantein ja luottaen, että "kyllä se sinne taakse menee ja kyllä mä ehdin.."

Tokalla radalla tiesin radan jo etukäteen olevan Kolan osalta 99% varmuudella hylly, koska kolmas este oli puomi, jonka ylösmenon ympärille ihan tiiviisti oli pistettu U-putki. Ei toivoakaan, että saisin Kolan puomille. Enkä saanutkaan. Lisäksi sitten sählättiin kepeillä, kun olin jo itse aivan luovuttanut ja pelkästään rallattelufiiliksellä pyrkimässä kohti maalia.

Nokin sähläohjasin putkeen, jolloin Noki otti kiellon ja lopulta meni vielä puomillekin kyselemään, että "anteeksi nyt ma ei jummarta mita sa huitoa!"Rima tai kaksi myös putosi. Äh.

Kolmannella radalla tuli jotenkin tunne, että nyt hittovie annan koirille työrauhan, enkä huidoskele ja säntäile sinne sun tänne. Ja yllättäen se auttoikin.. Nokin kanssa tehtiin kepeillä varsinainen taistelusuoritus, kun lähdin tekemään takanaleikkausta ihan typerästi ja Noki kääntyi kysymään, että "mitä hemmettiä sä sähläät siellä selän takana?" Sain kuitenkin ongittua Nokin oikein toiseen väliin, joten maalissa selvisi, että tehtiin rata nollana. :) Jäi kuitenkin sähläilystä huolimatta hyvä fiilis, koska tosiaankin keskityin siihen, että en huido (vaan otan Ohvia), vaan annan kuusivitosien ylittämiseen työrauhan.

Kolalle sanoin viimeisen radan alussa, että nyt tehdään parhaamme - ja niin tehtiinkin. Kepeille vienti oli jälleen vaikea. Avokulmat eivät ole Kolan juttu. Vaihdoin suunnitelmaa Nokin suorituksen jälkeen ja ohjasin kepit "hölmöltä" mutta varmemmalta puolelta. Sitten piti vain vängertää vähän huono valssi keppien päähän, että pääsen jatkamaan rataa oikealla puolella ohjaten. Kepeille vienti oli jälleen oikea tahtojen taisto, kun väkisin käänsin Kolaa oikeille väleille ensimmäisten keppien ajan.

Muistin pitää Kolankin kanssa kädet rauhallisina ja pitää liikkeeni stabiilina hyppyjen päällä. Kola piti kuin ihmeen kaupalla kuusvitoset ylhäällä. Se ei ole niin korkeisiin hyppyihin tutustunut vielä koskaan aiemmin radalla. Tällä viikolla käytiin yksittäisinä esteinä treenailemassa tuota tappikorkeutta - eikä se edes lähtenyt ihan täysin vaivattomasti sujumaan.. Maaliin tultiin niin, etten keppisuorituksen epämääräisyyden vuoksi tiennyt, tehtiinkö nolla vai joku muu tulos. Joku seurakavereista varmisti, että nollahan se oli.

..ja siinä kohtaa - ihan täydellisen yllättäen ja aivan totaalisen kulman takaa - iski sellainen leka päin näköä, että kasailemiseen meni varmaan ainakin vartti. Kävelin kentältä autolle, kädet tärisivät ja itketti aivan hallitsemattomasti. Kolan kanssa on kuljettu sellainen tie, että nollan saavuttaminen sai ansaitsemansa mittasuhteet hirmuisella volyymillä. En ollut ajatellut, että nolla olisi näin iso asia. Mutta on se. Se, että Kola kestää minua kolmosten kisoissa, antaa anteeksi sähläykseni ja epätäydellisyyteni ja kykenee tekemään töitä huolellisesti ja silti täydellä sydämellä - se on ainakin yhden itkun arvoinen asia. Olen aiheuttanut Kolalle niin tsiljardi ahdistusta, paineistumista, epäonnistumista ja turhautumista, että tämän päivän nolla tuntuu melkein käsittämättömältä. Jotain olen onnistunut tässä parin vuoden aikana tekemään oikein, koska olen kyennyt lunastamaan uudelleen paikkani Kolan kartturina.

Pojat avasivat siis SM2014-nollatilinsä ensimmäisissä mahdollisissa kisoissa. :) Tästä on hyvä jatkaa. 

Harmillisesti Nokin ja Kolan nollaradat jäivät videoimatta. Noki sijoittui nollallaan kuudenneksi ja Kola seitsemänneksi. :)


Ei kommentteja: