Pikkari kai aikuistuu omalla tavallaan - vaikkei sitä noin keskimäärin huomaa mistään. :D
Jouluna sen huomasi. Siis sen, että Pikkari aikuistuu ja sen, ettei sitä keskimäärin huomaa mistään.
Oltiin joulun aika Lahdessa ja siellä jos olisi pitänyt jotenkin päätellä, kenen koira Pika on, olisi väistämättä joutunut vetämään ihan arvalla. Taisi Pika sentään nukkua minun kanssani samassa huoneessa, mutta muuten se on ihan hillittömän itsenäinen. Se töpsötteli itsekseen pihalla. Se nukkui omassa rauhassaan sohvapöydän alla, kun isot kyöhnöttivät sohvalla. ..ja yöllä herra Pikkari toimi paikallispoliisin riveissä: se partioi pitkin taloa ja tassutteli sinne, tänne, tuonne, tänne, sinne ja takaisin. (Meinasi vähän kiristyä hermo ekana ja tokana yönä. :D )
Ja mistäkö sen huomasi, että Pikkari aikuistuu? No siitä, että sen tietynlainen itseluottamus on lujittunut. Se on oppinut Kolan tavat ja sen rajat. Niinpä se yhtenä päivänä päätti, että Nokilta syömättä jääneet kananmunankuoret olivat sen, joka on niitä lähimpänä. Ja kukapa muu niitä olisi ollut lähempänä kuin Pika.. Aivan ilmeistä oli, että Pika tiesi voivansa estää Kolan pääsyn kupille. Pika vain seisoi poikittain kupin edessä ja värisytteli aavistuksen huuliaan ja hurisi ihan hiljaa. Kola ei ole sen tyyppinen, että lähtisi provosoitumaan, jos väännön toinen osapuoli murisee "oikeutetusti". Kola ei siis ota nokkiinsa Nokin murinoista, jos Noki murisee sohvatilastaan, ruuastaan tai lelustaan. Eikä hermostu näköjään myöskään Pikan vastaavista tempauksista. Noissa tilanteissa Kola näyttää ennemminkin väistävältä ja rauhoittelevalta.
..siinä vaan tuli stoppi kananmunakuorten puolesta hurisemiselle tämän takakireen toimesta, sillä tiedän kokemuksesta aivan tarkkaan, että Pika ei kuoria vaivaudu syömään.
Aikuistumisen huomaa myös siitä, että Nokin huumori Pikan osalta on tällä hetkellä tosi vähissä. Mustavalkoiset eivät tällä hetkellä paini keskenään sisällä, sillä Nokilla kärähtää käämi välittömästi. (Nokin käämin kärähtäminen on sellaista hyvin hillittyä - mutta silti näköjään uskottavaa - murinaa ja silmien pullistelua.) Noki yrittää saada Pikaa painimaan. Pika kuitenkin on sen verran kykeneväinen oppimaan, ettei se oikein enää lämpeä Nokin yrityksille, kun tietää lopputuloksena tapahtuvan kärähtämisen. :D Noki myös joulun aikaan pariinkin otteeseen ilmoitti Pikalle, että "SINÄ. OLIT. ULKONA. NIIN. KAUAN. KESKENÄSI. ETTÄ. VOIT. VARMAAN. JATKAA. OLESKELUA. ULKONA. TAI. MUUTTAA. OMAAN. ASUNTOOSI. *ja tähän tuimaa silmien pullistelua*" Ja sitten Nokilla oli niin paha mieli, että tuli melkein tosi paha mieli siitä, että oli todella paha mieli aika lähellä tulla, niin... niin sitten Noki nuoli Pikan naaman ja korvat litimäriksi. Se on ihan hurjan koomista. Noki ei nuolemisella näytä pomottavan Pikaa vaan puuha näyttää ihan täysin Nokin rauhoittelevilta eleiltä. Se rauhoittelee tilannetta ja ennen kaikkea itseään. Pikaa se ei oikein voi rauhoitella, kun Pika on noissa tilanteissa aina pieni rauhallinen betonilehmä, joka seisoo paikallaan ja leikkii betonista pehmolelua. Ja sitten lopuksi rauhallisella betonipehmolelulla on litimärkä otsatukka, silmät ja korvat - ja Noki on saanut itsensä rauhoiteltua ja paha mieli on mennyt pois.
Ja mistäkö huomaa sen, ettei aikuistumista huomaa oikeastaan yhtään mistään? No siitä, että isukki hehkutti opettaneensa Pikan hyppäämään sohvalle käskystä. (Pika ei _todellakaan_ osaa hypätä käskystä sohvalle / syliin / tuolille. Jos sitä pyytää hyppäämään tai yrittää houkutella, Pika vetää betonipehmoleluilmeen päälle ja seisoo paikallaan off-tilassa ikään kuin oltaisiin hyvin vahvasti eri ulottuvuuksissa ja viesti ei vain mene läpi.) "Kato, tälleen se hyppää sohvalle. Pika! PIKAPIKAPIKA!!*sohvan taputtelua* Pika! .... Pika? .. Pika.. *sohvan taputtelua* Pika! PIKAPIKA? ...kyllä se hetki sitten osasi..." No, ei osannut enää.
Pieni betonilehmä tuijotti eteensä lasittuneella katseella. O_ò
Tänään betonilehmä pääsi testaamaan viikonlopun kisojen radoista poimittuja kohtia. Myös kumpikin iso pääsi näyttämään osaamistaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti