maanantai 20. heinäkuuta 2015

agipitsissä

Torstain treenien jälkeen reisi ei tuntunut kipeältä. Pyrin toki myös olemaan rasittamatta jalkaa. Eikä jalka Rauman ensimmäisillä radoilla tuntunutkaan pahalta. Vähän kankeaa, ei muuta.

Pikkarin eka rata meni ihan hyväntekeväisyyteen, kun Pikkari loikkasi ensin puomin ylösmenon ja sen jälkeen teki BÄTMÄN-loikan myös alasmenolta. Agilityeläimen keskittyminen oli lähinnä siinä, että "JOS PIDÄN MAHDOLLISIMMAN PALJON METELIÄ, NIIN HYVÄ SIITÄ TULEE!" No ei tullut. :D Käveltiin pois radalta.

Nokin eka rata meni todella mainiosti, suorastaan kuin tanssi. Mutta sitten perhanan apina keksi, että A:lta voi tulla myös alas myös heti huipun ylittäneen laukan jälkeen. BOINK. A oli radan kolmanneksi viimeinen este ja keskellä loppusuoraa, joten en pystynyt mitenkään reagoimaan boinkkiin, kun itse olin Nokin edellä juoksemassa jo kohti maalihyppyä. Aika olisi riittänyt hopealle, ja kun mitään muuta virhettä A:n loikan lisäksi ei tullut, niin kyllä rehellisesti vähän otti aivoon. Samperin rakki. :D Päätös oli, että seuraavalla radalla sekä Pikkari, että Tiitiäinen marssitetaan jäähyaitioon kontaktin jälkeen, jos sama porsastelu jatkuu.

Nokin toisella radalla jalassa tuntui lievää jäykkyyttä, eikä juokseminen ollut ollenkaan rentoa. Toinen rima putosi ja sen jälkeen rata muuttuikin minun päässäni ihan puhtaasti treeniksi. Pysäytin kunnolla puomille ja sinne se pysähtyi. :) A:lla olin ihan varma, että Noki boinkkaa uudelleen, mutta mitä ilmeisimmin Noki oli jo lähdössä huomannut, että "jahas, neiti on vähän kireenä tänään". :D Ei tehnyt rentoa hyvää A:ta, mutta teki osuman ja oikean määrän laukkoja, joten päästiin jatkamaan rataa. Toinenkin rima putosi jossain vaiheessa, joten juostiin kympillä maaliin.

Pikkarin toinen rata oli Hilpi Yli-Jaskarin varsin hauska agirata, jossa puomia ei sitten ollut ollenkaan. Rata alkoi niin, että ensimmäinen hyppy syötti suoraan kakkosesteenä olevien keppien avoimeen ensimmäiseen väliin. Lämppäesteille joku oli ihan suorastaan yllättäen rakennellut juurikin tämän asetelman, joten käytiin sitä siellä sitten testaamassa. Ensimmäisellä ja toisella suorituksella Pikkari ryysäsi ekaan väliin lujaa, eikä edes yrittänyt kääntyä tokaan, vaan ihan suosiolla lasketteli menemään vasta kolmanteen väliin. :D Joopa joo. Mutta sainpahan sitten kuitenkin Pikan keskittymään ja tehtiin kaksi onnistunutta suoritusta lämmittelyesteillä. Ja kuinka ollakaan, homma toimi myös kisaradalla! :) Kolmoshypyllä melkein monotan Pikaa kylkeen, kun olen ohjauksesta myöhässä. Pika ei kuitenkaan hätkähdä tai ryhdy leikkimään pahoinpideltyä pehmolelua niin kuin se on pari kertaa tehnyt, kun homma on mennyt sen mielestä turhan paljon vapaapainihenkiseksi. ;) Saan Pikan jopa poikittaiselle hypylle, jonka suorittamista häiritsee edessä häämöttävä putken suu. (!!!!!) Kehitys kehittyy! Hetkeä myöhemmin karjaisen P I K A! kun edessä on jälleen putki, johon ei saa mennä. Lievän kaarratuksen jälkeen ollaan vältetty sekin hämyputki. Oujes! Kolmanneksi viimeinen este on se A, jolla Noki loikkasi. Kiihdytän oman vauhtini ja katson, kun Pika tulee A:sta alas. Ihan selvä hyvä osuma! Mutta. Samalla sattuu reiteen oikein huolella. Onneksi edessä on enää kaksi hyppyä, jotka Pika suorittaa virheettömästi. Nolla! Siihen kuitenkin päättyy meidän agipitsi ratasuoritusten osalta. Jalka ei anna myöten juosta.

Pikkarin nolla tönöttää tuloslistalla kolmantena Monan Inkerin ja Esterin jäljessä aina viimeiseen koiraan asti. Mutta niin siinä vain käy, että Spike-sheltti pistelee Pikkaria nopeammin ja pudotaan neljänneksi. Kärkikolmikko ei kuitenkaan voi ottaa vastaan sertejä, joten Pikan tassuun ojennetaan sen agilityuran toinen agilityserti. :) Näitä ei voidakaan sitten ottaa vastaan kuin vasta aikaisintaan ensi vuoden Saariselän kisoissa.

Pikan kanssa yhteistyö on vielä niin sattumanvaraiselta ja kaoottiselta tuntuvaa, että allekirjoittaneen sydäntä rutistaa onnesta ja hämmästyksestä, kun tuollaisella "oho potkaisin koiraani oho PIKA oho AAARGH pika ei sinne TÄNNE PIKA AAAAA!" -radalla kyetään sijoittumaan 50 koirakosta neljänneksi. :D

Sunnuntaiaamuna valkenee totuus, etten kyllä vain pysty juoksemaan. Tai pystyisin kokeilemaan, mutta en uskalla. Tea ottaa kopin, kun ehdotan, että juoksisi Nokin kanssa yhden radan. Ihan hurjan jännää. Eihän se Noki vieraan kanssa mene kunnolla, se keinuhepoilee, ehkä karkaa radalta omistajan luo, mutta kokeillaan silti, eihän siinä mitään menetä! Tean ja Nokin astellessa radalle jännittää huomattavasti enemmän kuin itse Nokia ohjatessa. Lähdössä Noki istuu kiltisti (ja hiljaa) Tean viereen ja kääntää katseensa minuun. Olen jotakuinkin täysin varma, että vapautuskäskystä Noki lähtee minun luokseni. Höpsis.

Peruin sunnuntaiaamuna kaikki Pikan radat, siirsin ensimmäisen Nokin radan Tealle ja jätin viimeisen Nokin radan itselleni. Kyllä jalka kestää, kun lämmittelen kunnolla. Iltaa kohden epäilys kasvaa ja kun näen illan viimeisen radan, varmistuu ajatus, etten viitsi lähteä testaamaan. Tea vaihdetaan Nokin kartturiksi ja sinne ne kiitävät. Ensimmäiset neljä estettä Noki kiltteilee ja tekemisestä puuttuu raivo. Mutta ensimmäisestä putkesta ulos syöksyy oikeaan mielentilaan päässyt Tiitiäinen. Homma alkaa luistaa ja maaliin - ja nollalla seitsemännelle sijalle - juoksevat Noki ja Tea. Noki tulee Tean ohjauksiin niin hitsin nätisti, että myönnän olevani ylpeä otuksestani. Flipit toimivat kuin rasvattu!

Katsokaa nyt, miten hienosti ne menee!


Ihan ensimmäinen yhteissuoritus. Keinu on ihan kauhea, ja onneksi Tea pistää sikailijan tekemään keinun uudestaan. Uusimisen jälkeen Noki irtoaa ETEEN-käskyllä mielestään maalisuoraa minua etsimään, ei se yleensä ihan noin tehokkaasti lähde eteen-lähetyksellä yksinään rataa tekemään. ;)

1 kommentti:

Rapa-Raija kirjoitti...

Hahah, hauska tuo "where's my Mum" -irtoaminen. Aika tehokas!