torstai 27. elokuuta 2015

Helsingissä

Tiistaina fyssari ja reissu työpaikalle moikkaamaan ihania kollegoita. :)
Keskiviikkona vanhempainilta ja junamatka Lahteen.

Näiden kahden päivän perusteella hahmotan, miksi olen saikulla, vaikka töissä vierailu tiistaina sujui keppejä lukuunottamatta vaivattomasti. Jalka ei tahtonut enää keskiviikkona junassa tehdä yhteistyötä, vaan keräsi nestettä, tuntui inhottavalta ja pisti vääntelehtimään junan penkissä. Sohvalla maatessa ei tunnu kipeältä tai saikkulaiselta. Mutta kahden jalkeillaolopäivän jälkeen käsien lihakset ovat kuin tulessa ja jalkaa ei todellakaan tee mieli pitää kohti maata yhtään ylimääräistä hetkeä.

Reisilihastreeninä tänäänkin 300-600 toistoa kahta erilaista liikettä. Lisäksi muutama muukin liike, joten päiviin on tullut edes aavistus lisää sisältöä.

Hämmästyttävintä Helsingin keikassa oli se, että Lahteen palatessa Pika ilmiselvästi tunnisti minut ja oli häkellyttävän onnellinen. :D Se kieppui jaloissa enemmän kuin yleensä ja lopulta käpertyi kylkeen sohvalle. Härtsyygeli, ei se koskaan harrasta tuollaista hempeilyä. :D

Ei kommentteja: