perjantai 21. elokuuta 2015

Mustelmia

8 päivää siinä kesti, että mustelmat valuivat nilkkaan asti. Polvi on hempeän keltavioletti ja nilkka haalean vihreä. Kaunista.

Ja sitten vielä lista siitä, miten kaikkea aktiivista ja järjellistä tekemistä olen viikon sisällä keksinyt:
1. Makaan sohvalla ja selaan nettiä Samsungin pädillä.
2. Makaan sohvalla ja selaan nettiä Samsungin kännykällä (,koska pädin akku on latauksessa ja laturin piuha ei ylety sohvalle asti).
3. Istun sohvalla ja juon kahvia ja selaan nettiä.
4. Makaan sängyssä ja katson Netflixistä ohjelmia. (13-vuotiaan tytön maapallonympäripurjehdusdokkari oli kiinnostava.)
5. Istun mökin pihalla tuolissa ja selaan nettiä.
6. Makaan sohvalla ja kirjoitan blogiin.
7. Otan kännykällä tai pädillä kuvia koirista ja lataan niitä blogiin tai faceen.
8. Nukun päiväunet sohvalla.
9. Makaan sohvalla ja katson televisiota.
10. Siirryn paikasta paikkaan sauvojen kanssa ja yritän keksiä mitä mielikuvituksekkaampia tapoja kantaa (tai esim työnnellä keittiöjakkaran avulla) lounas keittiöstä sohvalle (koska istuminen korkealla keittiön tuolilla on inhottavan tuntuista).

Aika monipuolista, vai kuinka? Ei meinaa millään ehtimään tekemään tuota kaikkea ja kiirettä pitelee tälläkin hetkellä, kun yritän ehtiä kirjoittamaan tätä blogitekstiä JA makaamaan samaan aikaan sohvalla. Huh.
Aika kuluu kuin siivillä, kun kuvaa koiria ja tekee kuvista kollaaseja. Tämän tekemiseen meni ainakin 15 minuuttia.

Ei kommentteja: