maanantai 26. marraskuuta 2012

kun vain puhuisin koiraa

Pika veti ihan hillittömät hepulit. Se puri kaikkea mikä silmiin osui ja etenkin kaikkea sellaista, jonka pureminen sattuu allekirjoittanutta. Ruumiinosieni lisäksi kyytiä sai tietokoneen johto ja kaikki muu irtain. Niinpä Pika pääsi lopulta eriöön makuuhuoneeseen koiraportin taakse. Alkoi protestoiva kirkuna. JA MINÄHÄN EN TÄÄLLÄ OLE ELÄINOIKEUKSIANI ON RIKOTTU YK PAIKALLE AMNESTY APUA!

Siinä kohtaa Kolalle riitti. Se marssi koiraportin eteen ja alkoi murista. Häntä kuitenkin heilui laiskasti. Pika istui ihan kuono kiinni koiraportissa ja hetken aikaa otukset olivat melkein kuono kiinni kuonossa. Pika kitisi ja Kola murisi häntä heilahdellen. Sitten Pika hiljeni ja hetken päästä Kolakin. Kola asteli rennosti paikalta pois. Inhimillistäen näytti ihan siltä kuin käynnissä olisi ollut hieman ärtynyt mutta ymmärtäväinen keskustelu.

Kola joutui kommentoimaan pennun parkumista vielä pariin otteeseen. Sen jälkeen Pika luovutti, hiljeni ja siirtyi pois portilta niin pitkäksi aikaa, että pystyin avaamaan portin. Vapauden rajoittamista on todellakin harjoiteltava. En ala mitään, jos yksi pahuksen ipana ei osaa olla toisella puolella porttia, jos ja kun sellaiseen on joskus tarvetta. (Esimerkiksi silloin, kun Pikan järki liukenee jonnekin ja käynnistyy yliväsynyt puremishepuli.;) Onneksi portin takaa vapauteen asteli HUOMATTAVASTI rauhoittunut kääpiö, joka muutaman minuutin päästä kellahti nukkumaan. Ylikierrokset tulivat pysäytetyiksi.

Vapauden rajoittamisen toinen osuus sujuu jostakin syystä huomattavasti koiraporttia paremmin. Nimittäin hihnassa kulkeminen. Pikaa kyllä edelleen hieman nyppii panta ja sitä pitää ajoittain rapsutella. Mutta hihna sitä ei häiritse oikeastaan lainkaan. Kolan muistan ainakin vetäneen ihan kauheita hepuleita, kun hihna ensimmäisiä kertoja kiristyi tai kun hihna roikkui nenän edessä. Kola puri hihnaa. Piehtaroi. Sinkoili. Rynnisti. Puri taas. Ja sitten loikki ihan päättömästi. Nokikin taisi harrastaa suhteellisen samanlaisia puuhia.

Mutta ei Pika. Sitä ei kiinnosta hihna oikeastaan yhtään. Se ei takerru hihnaan hampaillaan eikä häiriinny, vaikka hihna kiemurtelisi jaloissa. Lisäksi se on oppinut ihan muutamilla toistoilla sen, että kun hihna kiristyy, kannattaa ryhtyä jatkamaan matkaa samaan suuntaan muun lauman kanssa. Toki se poukkoilee selän takana ja välillä jämähtää katselemaan kaikkea ihmeellistä (tai ei-niin-ihmeellistäkin), mutta noin pääosin hihnakäytös on jotain aivan muuta kuin mitä olin odottanut yhdeksänviikkoiselta kakaralta. :)

Ei kommentteja: