Perjantaina ajeltiin Annan kanssa mökille Kangasniemelle, koska mökiltä on kisapaikalle matkaa n. 70 kilometriä, joten ei tarvinnut yöpyä hotellissa.
Lauantaiaamuna viideltä kello soi ja vähän puoli kuuden jälkeen oltiinkin jo matkalla kohti Tikkakoskea. Seitsemän tienoilla päästiin kisapaikalle, mutta kisajännitys loisti poissaolollaan. Oli hyvä, rento fiilis, vähän samanlainen kuin sää - pilvetön sininen taivas ja hellepäivä tulossa. :)
Kahdeksan jälkeen pääsivät joukkueiden ensimmäiset ohjaajat tutustumaan rataan. Sinne siis tallustelin jälkimmäisessä tutustumiserässä. Rata alkoi hyppy-okseri-muuri -suoralla, joka herätti aikamoista pohtimista allekirjoittaneessa. Noki ei tosiaankaan ole tehnyt maksimikokoon levitettyä okseria kai koskaan. Eikä varsinkaan niin, että okserin jälkeen on heti toinen erikoishyppy. Jos kyseessä olisi ollut normaaleista hypyistä koostuva alku, olisin mennyt kutsumaan Nokia kolmannen esteen taakse tai ainakin valssannut kolmannelle rohkeasti. (Videolta näkee, että tuota rohkeutta ei TODELLAKAAN ollut. :D )
Keskiviikon omatoimiryhmän treeneissä Lehtosen Sanna ohjeisti kaikkia treeniryhmämme SM-kisoihin osallistuneita sanoittamaan radan suorituksen jollekin kaverille vielä rataantutustumisen jälkeen. Niinpä marssin ennen omaa vuoroani Maijan ja Annan luo ja kerroin vaihe vaiheelta, miten aion radan ohjata, ja miksi ohjaan niin kuin ohjaan.
1. En mene alussa kutsumaan kovinkaan kauas, koska pelkään, että Nokille tulee kiire perääni ja se hyppää huolimattomasti päin okseria tai muuria. Annan hypyn tarkoituksella valua kolmosen jälkeen. Tärkeintä on, että Noki saa hypätä rauhassa ja mahdollisimman turvallisesti kolme ensimmäistä hyppyä.
2. Kutsun Nokin tarkasti neloshypyltä itseäni kohti. En luota liikaa siihen, että "kyllä se tulee".
3. Putken jälkeen otan Nokin haltuun.
4. Pituudelle saatan kunnolla, ettei tule vahingossa pituudelta väärin pois.
5. Putken jälkeen otan taas tarkasti haltuun ja annan keinun jälkeen Nokin rauhassa hypätä kaksi seuraavaa hyppyä, ettei se pudota jälkimmäisen hypyn rimaa. (Tosi moni oli pudottanut.)
6. Yritän pysyä kepeille viennissä pois Nokin linjalta, että se näkee kepit.
7. Vedätän sopivasti kepeiltä kohti seuraavaa hyppyä, etten joudu peruuttamaan liikaa.
8. Muistan ohjata putken jälkeen olevan hypyn.
Aika paljon muistettavaa. Mutta muistin lähes kaiken sen, mitä olin ajatellutkin. :) Keinun jälkeen olleet kolme hyppyä menivät kuitenkin melkoiseksi taisteluksi, sillä ensimmäinen rima putosi, seuraava pysyi, mutta Noki kääntyi lukitsemaan vieressä ollutta puomia. Onneksi rääkäisyni sai Nokin irti puomille juoksemisesta. Hetken aikaa ilmeisesti kuitenkin olin ohjauksessa ns. ihan pihalla ;), koska Noki ehti vilkaista ympärilleen ja etsiä seuraavaa estettä. Se meinasi lukita keinun jälkeen olleen hypyn, mutta lievässä paniikissa tiukensin KEKEKEKE!-käskyä ja sain kuin sainkin Nokin sinne, mihin olin halunnutkin.
Maalissa oli hyvä fiilis edelleen ja tuntui, että tehtiin taistelun kautta ihan ok suoritus. Ei se mitään kaunista ollut, mutta pystyin tekemään tuloksen ja tarjoamaan siten joukkueelle paremmat lähtökohdat seuraavien koirien suorituksia silmällä pitäen. Lisäksi Noki pudotti vain yhden riman, vaikka hypyt olivat 65cm korkeita! Tähän mennessä ei oltu tehty ainoaakaan kokonaista rataa, jossa olisi ollut pelkkiä 65cm korkeita hyppyjä. Ylipäätään niin korkeita hyppyjä on Nokin elämän aikana tehty ehkä parisenkymmentä hyppysuoritusta - eli ei juuri nimeksikään. Toisekseen Noki teki jälleen tasaisen varman, hyvän ja ihan itsensä näköisen radan, otti kontaktit, teki kepit loppuun asti ja seurasi ohjaustani. :) :)
Ja tietenkin hyvältä tuntui myös se, että oma jännitykseni ei missään vaiheessa oikeastaan edes muodostunut jännitykseksi. Oli rento ja hyvä olo ja pystyin tekemään hallitun suorituksen SM-"paineista" huolimatta. :) Harmillisesti joukkueen jäsenet eivät kuitenkaan saaneet kolmea tulosta, joten joukkueena jäimme ilman tulosta.
Tea ja isukki tallensivat suorituksen vastakkaisilta puolilta rataa, joten leikeltynä ja liimailtuna homma näytti lopulta tältä:
Ensimmäinen "valssi" on jotain ihan karmeaa, eikä se mikään valssi edes ole, pelkkää sipsuttelua ja hipsuttelua, mutta ei vain riittänyt kantti ennakoivaan valssiin muurilla etenkään okserin jälkeen. Keinun jälkeen oleva rima putoaa ilmeisesti siksi, että hyppy on sellaisessa linjassa, että juoksen lievästi Nokin "päälle". Kameroihin ei ikävä kyllä tallentunut, miten Noki melkein käy puomilla.
Jännittävä huomio oli, että joukkuekisan palasena omaan suoritukseen suhtautui radalla eri tavalla kuin yleensä kisoissa. Vaikka ei jännittänytkään oikeastaan missään vaiheessa, muistan ajatelleeni radan sähläyskohdissa, että "NYT EN OTA HYLLYÄ!!" Ja sillä päättäväisyydellä sain Nokin karjaistua puomilta pois ja heti kohta sen jälkeen "pakotettua" kepeille. Normaaleissa kisoissa olisin varmaankin paljon helpommin vain todennut, että "oho se lukitsi puomin" tai "oho ei se löydä keppejä" ja ottanut hyllyn. Nyt olin päättänyt, että hylly ei ole vaihtoehto, jos siihen mitenkään vain itse pystyn vaikuttamaan. Pitänee ottaa tämä ajatus käyttöön myös yksilösuorituksissa, sillä liian helppo luovuttaminen on ihan turhaa, jos kerran taistelemalla voi vaikuttaa lopputulokseen. :D
Mukavaa oli ja ehdottomasti haluan päästä SM-kisoihin uudelleen parantamaan nyt tehtyä suoritusta! :) On vielä niin paljon opittavaa, vaikka ihan hurjasti onkin tässä vuoden aikana opittu. Onneksi seuraaviin kisoihin on aikaa vuosi, joten ehkä silloin osataan taas paljon enemmän ja saadaan taas mahdollisuus koetella taitojamme Suomen huippujen seassa. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti