Pika on oikea tasmanian tuholainen. Kaikki pureskeltava on purkeskeltava ja vaikka ei olisikaan pureskeltava asia siinä kuonon edessä, niin pureskelempa silti.
Tämä sama pätee myös koirakavereihin. Niitä ei pureskella pahoin taka-ajatuksin, vaan kaikella rakkaudella. Eilen Arpa niittaili Pikaa kerta toisensa jälkeen lumihankeen ja vasten puuta. Ärinä ja karjunta oli melkoista, kun Arpa tuuttasi menemään oikein isän kädestä. Pika pisti hanttiin, minkä vielä hieman epävarmalta kehonhallinnaltaan kykeni - tosin muksahteli toistuvasti kyljelleen. Vaan eipä hätää, ainahan voi nousta uudelleen jaloilleen - ja sännätä puremaan juuri niittaamisen lopettanutta Arpaa hännästä. Ja sama alkaa alusta uudelleen.
Tänään Pika otti myllytystä vastaan Milkalta. Älli ja Tälli mylläsivät hangessa, mutta koska Milka on Pikaa jotakuinkin 10 kiloa painavampi, oli Pika jälleen fyysisesti alakynnessä ja vastaanottavana osapuolena. Ei haittaa! Taas voi ihan hyvin nousta hangesta ylös ja syöksyä ottamaan uusia iskuja. Myös Luka yritti antaa isän kädestä pikkupennulle, mutta Lukan miehisyys on niin epäuskottavaa, että Pika luuli Lukankin vain leikkivän. Todellisuudessa Luka kyllä ihan oikeasti yritti pistää omasta mielestään aika pelottavaa Pikaa järjestykseen, mutta uskottavuus ei vain riitä. Pika pompahteli takapuoli pystyssä Lukan ympärillä ja otti koko homman leikkinä, vaikka Luka sinkoili kohti kauhean (? ;) karjunnan kera ja yritti saada Pikan järjestykseen. Pikan mielestä Luka näytti olevan "KIVA ÄKÄINEN TÄTI JOLLA ON KASSIT!"
On se epeli tuo Pika. Mitä kovempi niitti, sitä kivempi leikki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti