keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

vesikoirien jalostuksesta

Netissä käydään keskustelua vesikoirien jalostamisesta ja siitä, millaisia koiria tulisi käyttää jalostukseen.

Suoraan sanottuna itse en ole juuri missään määrin koirien jalostamisesta kiinnostunut. En tunnista koirien sukupuita tai virallisia nimiä. (Nimimuistini nyt on muutenkin olemattoman kehno ihan jo ihmispuolellakin, joten miten ihmeessä kykenisin muistamaan koirien virallisia nimiä..) En tiedä sukulinjoissa periytyvistä sairauksista tai koirien sukulaissuhteista. Ja kuten sanottua, ne eivät myöskään herätä minussa kiinnostusta.

Minulla ei siis ole minkään valtakunnan pätevyyttä lähteä arvioimaan erilaisten yhdistelmien hyviä ja huonoja puolia.

Mutta väittäisin olevani ammattilainen eräässä asiassa. Nimittäin tiedän täsmällisen tarkasti, millaista elämä on Kolan, Nokin ja Pikan kanssa.

Niinpä siinä kohtaa tulee lähes fyysisesti paha olo, kun joku suunnittelee käyttävänsä jalostukseen koiraa, joka muistuttaa luonteensa puolesta Kolaa. Tulee ihan hillitön turhautuminen ja ärsytys ja suuttumus. Miten kukaan voi olla niin ilkeä, pahantahtoinen tai vaihtoehtoisesti tietämätön tai ajattelematon, että tuottaa maailmaan tarkoituksella pentuja, joiden tulevaisuus on erittäin mahdollisesti joutua kiertoon, aiheuttaa perheelleen pahaa mieltä tai ahdistusta - ja ennen kaikkea tuottaa maailmaan koiria, joiden elämä ei ole varsinaisesti kukkasilla tanssimista?

"Tämä koira olisi toisenlaisessa perheessä ollut ihan toisenlainen. Se tarvitsi vain kuria ja johtajaa." Joo, noita koiriakin varmasti on, jotka omistaja on omalla käytöksellään muokannut kurjaan suuntaan. Mutta jos pentueessa on näitä "vääriin käsiin" joutuneita ihan hirmuinen määrä, niin pitäisihän siinä hälytyskellojen kilistä ihan täyttä häkää.

Kolan kanssa pystyy elämään hyvää elämää ja olettaisin Kolan elämänkin olevan niin laadukasta kuin sen hermorakenteella on mahdollista. (Eli sen elämässä on niin vähän ahdistusta ja stressiä aiheuttavia piirteitä kuin realistisesti on mahdollista.)

Miksi sitten olen ehdottomasti sitä mieltä, että Kolan tyyppisiä koiria ei ikimaailmassa pitäisi tuottaa tähän maailman ainoaakaan lisää? Ehkä inhoan Kolaa ja näkemykseni on vain tuon inhon kautta värittyvää propagandaa?

Listataanpa.

Kolan hyvät puolet
+ Kola on ollut erittäin terve. (Tosin sen sisaruksissa on 2kpl tgaa+, sydänpulmia ja kivesvika.)
+ Kolan työmoottori on vertaansa vailla. Se jaksaa, jaksaa, jaksaa, jaksaa ja jaksaa. Tuhansia toistoja.
+ Kola motivoituu ruuasta, leluista ja ihan vain siitä, että saa tehdä töitä yhdessä minun kanssani.
+ Kola osaa rauhoittua. Se jaksaa levätä ja viettää sohvakoiran elämää.
+ Kolalla ei ole ylenmääräistä riistaviettiä. Se lähtee kyllä pupun perään, mutta tulee takaisin puolessa minuutissa.
+ Kola on nopea ja kiihtyy nanosekunnissa täyteen vauhtiin. Agilitykoiralle erittäin toivottava ominaisuus.
+ Kola on Persoona. Kolassa on jotain, joka jää mieleen.

Toisin sanoen Kolassa on harrastuskoiraksi pitkä lista niitä piirteitä, jotka ovat erittäin toivottavia ja tavoiteltavia. 

Siksi listaan tähän nyt ne käytännön elämän asiat, joiden takia pidän Kolan kaltaisten perrojen jatkojalostamisen epäreiluna tekona niin pennun kotiinsa hankkivien kuin koirankin näkökulmasta. Kirjasin perään myös arvion siitä, kuinka usein Kola (ja siten myös minä) joutuu kohtaamaan listaamiani ahdistavia asioita.

- Kola stressaantuu ja ahdistuu (= lihakset jäykistyvät, pupillit laajenevat, se valmistautuu reagoimaan, murisee/haukkuu, ryhtyy tuijottamaan) ihan hillittömän monista asioista:
1) Oudosti liikkuvat ihmiset (kohtaa lähes päivittäin)
2) Lepattavat vaatteet (kohtaa lähes päivittäin)
3) Lihavat ihmiset (kohtaa lähes päivittäin)
4) Lapset (kohtaa lähes päivittäin)
5) Miehet (kohtaa lähes päivittäin)
6) Päälle kumartuminen ja käden ojentaminen (kohtaa ehkä kerran parissa kuukaudessa - olen oppinut ennakoimaan ja estämään näiden tilanteiden synnyn)
7) Kolan tuijottaminen ja Kolalle puhuminen (kohtaa ehkä kerran parissa kuukaudessa - olen oppinut ennakoimaan ja estämään näiden tilanteiden synnyn)
8) Vieraan ihmisen kosketus (kohtaa ehkä kerran vuodessa - olen oppinut ennakoimaan ja estämään näiden tilanteiden synnyn)
9) Useat äänet (esim. yhteen vaiheeseen tuulen suhina aiheutti erittäin vahvaa ahdistusta) (kohtaa päivittäin)
10) Toruminen (kohtaa ehkä viikottain)
11) Surisevat ötökät (kohtaa lähes päivittäin kesällä)
12) Pamahdukset/kolahdukset/yllättävät äänet (kohtaa lähes päivittäin)

- Kola vahtii ylikorostuneesti. Se vahtii mm. hajuja. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Kola saattaa lenkillä löytää jonkun kiinnostavan hajun ja jos samaa hajua tulee nuuskimaan joku muu kuin oman lauman koira, Kola reagoi ärjähtämällä ja jyräämällä fyysisesti. Kola vahtii myös leluja, joilla se on sillä hetkellä leikkimässä, ruokaansa ja reviiriään. (tapahtuu ehkä kerran kuukaudessa)

- Kola ei lopeta ihmisen vahtimista, vaikka vieras olisi paikalla tuntikausia. Se ei tutustu uusiin ihmisiin eikä rentoudu uusien ihmisten läheisyydessä. Se on jatkuvasti toimintavalmiudessa. Kola vahtii myös lenkillä. Se kiinnittää huomiota ohitettaviin ja vastaantulijoihin ja nostaa häntäänsä ja korostaa fyysistä kokoaan ja jännittyy yhden lenkin aikana varmaankin kymmeniä kertoja. Vastaantulijat eivät tätä huomaa, mutta minä huomaan kyllä. (tapahtuu aina, kun Kola tapaa omalla reviirillään vieraita)

- Kola on erittäin terävä ja reagoi ylimitoitetusti pieniinkin asioihin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Kola ärjähtää aivan ylimitoitetulla volyymillä, jos vaikkapa astun sen häntäkarvoille tai tönäisen sitä, kun se nukkuu. (tapahtuu aina, kun Kolan fyysistä koskemattomuutta häiritään)

- Kola ahdistuu kiinni pitämisestä ja syliin nostamisesta aivan äärirajoille asti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esim. kynsien leikkaamisen yhteydessä (tai talvella lumipaakkujen irrottamisen yhteydessä tai risun irrottamisen yhteydessä, jne jne jne) muiden koirien on syytä pysyä etäällä, sillä Kola on valmis puolustamaan fyysisesti itseään, kun pidän sitä tassusta tai kropasta kiinni. (tapahtuu aina, kun Kolan fyysistä koskemattomuutta häiritään)

- Kolan toiminta on vieraan silmissä erittäin ennakoimatonta. Kola saattaa näyttää täysin rennolta, mutta seuraavassa hetkessä se ärähtää ja hyökkää. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Kola on huomaamattani päässyt kiipeämään esim. sohvalle ja on siinä rentona rapsuteltavana. Ja ihan seuraavassa hetkessä Kola ärähtää, koska ihminen istuu viereen ja Kolan varvas jää istujan jalan "alle". Ikävää näissä tilanteissa on se, että olisin kyennyt tuonkin tilanteen syntymisen estämään, jos olisin ollut tarkkana. Kolan toiminta ei siis minun näkökulmastani ole kovinkaan ennakoimatonta vaan oikeastaan erittäin ennustettavaa. Ennustettavuus vain vaatii käytännössä taukoamatonta tarkkailua ja varautumista. (tapahtuu aina, kun Kolan fyysistä koskemattomuutta häiritään)

- Kola ei siedä lähellään kuin niitä koiria, jotka se on oppinut tuntemaan vuosia sitten - tai jotka ovat tulleet tuttuun laumaan uusina pentuina. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, etten päästä Kolaa hihnasta tilanteissa, joissa sen lähellä on sille vieraita koiria (uroksia tai narttuja). Kola ei ole koskaan purrut toista koiraa niin, että olisi tarkoituksella aiheuttanut puruvahinkoja, mutta en pitäisi puremista missään määrin ihmeellisenä reaktiona. En myöskään ikimaailmassa uskaltaisi sanoa, ettei Kola pure ihmistä. Jos vieras ihminen menisi vaikkapa nostamaan Kolaa tai ahdistaisi sen nurkkaan, josta se ei pääse väistämään, olisin ennemminkin ihmeissäni, jos se ei purisi. (tapahtuu aina, kun kohdataan vieraita koiria)

- Kola ahdistuu minun kosketuksestani ihan samalla tavalla kuin kenen muun tahansa kosketuksesta. Se rauhoittelee itseään näissä tilanteissa maiskuttamalla. Maiskuttamisen käynnistymiseen riittää ihan vain pelkkä normaali silitys. Kola ei ahdistu, jos se on tullut itse silitettäväksi, mutta jos minä menen sen luokse ja kosken, alkaa maiskutus lähes poikkeuksetta. Myös pupillit laajenevat, katse muuttuu lasittuneen tuijottavaksi ja Kolan lihakset jäykistyvät. Siis pelkästä ihmisen (minä mukaan lukien) kosketuksesta. (tapahtuu päivittäin)

Jos kuvittelet tavallisen päivän, jonka aikana koira käy lenkillä, nuuskii kiinnostavia hajuja, sitä kosketaan ja tönitään, se kuulee erilaisia ääniä, kohtaa määrän X erilaisia ihmisiä - ja se erittäin mahdollisesti ahdistuu kaikissa näissä tilanteissa - saat ehkä lievän käsityksen siitä, millaista elämä Kolan kanssa on.

Olen tässä kuuden vuoden aikana oppinut monia kikkoja, joiden avulla pystyn lieventämään Kolan ahdistusta ja ennen kaikkea pitämään silmällä Kolaa jatkuvasti ja ennakoimaan niitä tilanteita, jotka ovat vaarallisia/ahdistavia Kolalle tai ympäristölle. Mutta kuka oikeasti haluaa koiran, jonka kanssa elämä on jatkuvaa varautumista ja ennakoimista? Ja vielä tärkeämpi kysymys: Kuka KEHTAA kasvattaa tuollaisia koiria tarkoituksella?

Jos koiran lähisuvussa on listaamiani ominaisuuksia, tuntuu täysin järjenvastaiselta, että kyseistä koiraa käytettäisiin jalostukseen. Mikään maailman mahtavin harrastuskoiraominaisuus ei korvaa edes murto-osaltaan sitä taakkaa, mikä tuollaisen koiran kanssa elämisestä arjessa treenikenttien ulkopuolella aiheutuu. Ei mikään. On mahdollista saada hyvä harrastuskoira, jonka luonteenpiirteet ovat helppoja ja vaivattomia ja koira pärjäisi aivan yhtä hyvin sohvapiskinä. (Esim. Noki.)

Toki tiedostan, että joistakin yhdistelmistä tulee vaikeita koiria, vaikka vanhemmat ja niiden lähisuku olisivat luonteeltaan priimaa. Sellaista elämä on. Mutta todennäköisyys vaikealle luonteelle kasvaa takuuvarmasti, jos pennun vanhemmat tai niiden lähisukulaiset ovat ns. viiripäitä.

Olisi mielenkiintoista keskustella sellaisten henkilöiden kanssa, jotka jatkojalostavat tarkoituksella Kolan tyyppistä luonnetta. Millä he nuo valinnat itselleen perustelevat? En näe tuollaisen jalostusvalinnan taustalla mitään muuta järjellistä syytä kuin rahallinen hyöty. Kukaan EI VOI tarkoituksella haluta itselleen kuvailemani kaltaista koiraa.

En pysty ymmärtämään edes sitä perustelua, että "Tämän koiran luonne on vähän sekundaa, mutta se on terve!" Noki on nuorempana kärsinyt kutisevasta ihosta ja jos pitäisi valita haluanko Nokin vai Kolan pennun, ottaisin hetkeäkään epäröimättä Nokin pennun. Nokin kutinaa pystyi lääkitsemään. Kolan luonnetta pystyisi lääkitsemään vain lopetuspiikillä. Jos on olemassa joku perustelu tälläisen koiran jatkojalostamiselle, tahtoisin sen ihan ilman sarvia ja hampaita tietää.

Ja lopuksi vielä se pointti, johon viittasin tuolla aiemmin. Ei, minä en vihaa Kolaa. Minä en inhoa Kolaa enkä ole katkera, että olen saanut sen taakaksi elämääni. Kola on opettanut ihan huiman paljon ja edelleen saan paljon onnistumisen tunteita siitä, että pikkuruisissa asioissa näen muutoksia siihen suuntaan, että Kola luottaa minuun/ympäristöönsä edes hippusen enemmän kuin vaikkapa vuosi sitten. Kolan kanssa harrastaminen on aivan huimaavan ihanaa ja sen kanssa olen kokenut koiraelämäni suurimmat onnistumiset aina onnenitkuun asti.

Mutta ottaisinko toisen Kolan, jos saisin valita? En ottaisi. En ikinä.


8 kommenttia:

emilia kainulainen kirjoitti...

Jälkikommenttina on kerrottava toissapäiväisestä eläinlääkärikäynnistä. Se aiheutti minussa hyvää mieltä, koska jälleen kerran sain vastapuolen tietämättä kehun siitä, miten hyvin olen oppinut toimimaan Kolan kanssa.

Odotimme Hertassa lääkärille pääsyä. Odotushuoneessa oli minulle ja Kolalle vieras nainen odottamassa omaa vuoroaan. Nainen istui ihan viereeni ja alkoi puhua minulle. Hän ihasteli Kolaa ja kehui, miten tottelevainen ja kiltti se on. "Ootpa sä kouluttanu sen hyvin! Onpa se kiltti! Miten se on noin rauhallinen, ootko sä käynyt sen kanssa koirakouluissa?" Vastailin naiselle ja teetin Kolalla taukoamatta samaan aikaan temppuja. "Istu. nami" "Maahan! nami" "Läts! nami" Kola temppuili näennäisesti täysin naista huomioimatta ja hyväntuulisesti.

Tälle naiselle jäi Kolasta se mielikuva, jota Terhikin kuvaili facessa. Pystyn (/Kola pystyy) luomaan Kolalla illuusion, että se on tottelevainen, rauhallinen ja sosiaalinen. Mutta tuo illuusio pysyy kasassa vain sen hetken, kun minä pystyn täysin hallitsemaan tilanteen tai tilanne on Kolalle pentuajoista asti tuttu.

Tästä syystä Kolan laumaan kuuluvien ihmisten on välillä varmaan vähän hankala käsittää, millaista elämä Kolan ja vieraiden ihmisten kesken on.

Tiina kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Tiina kirjoitti...

Hieno analyysi.
Mun mielestäni "kotikoiran" ja "harrastuskoiran" luonteita verrattaessa ensimmäisen pitäisi olla se vielä vakaampi, ei missään nimessä arka tai pidättyväinen. Olettaisin, että "harrastuskoiran" omistaja on valveutuneempi ja ehkä aktiivisempi koiransa ja sen koulutuksen suhteen kuin "kotikoiran" omistaja ja näin ollen ehkä pystyvämpi käsittelemään mahdollisia ongelmatilanteita. Tällä en tarkoita sitä, että arkoja tai edes pidättyväisiä koiria tulisi tieten tahtoen kasvattaa. Kaikkien ihmisten on helppoa ja mukavaa elää tasapainoisen koiran kanssa.

Minna kirjoitti...

Vähän OT, yhdellä koirahierontakurssilla kouluttaja sanoi mässyttämisen johtuvan lisääntyneistä endorfiineista. voisiko mässyttämisellä olla kaksi noinkin erilaista syytä? Ikään kuin syy ja seuraus hyvään oloon?

emilia kainulainen kirjoitti...

Minna, Kolan, Nokin ja Pikan maiskuttelussa on eroa. Noki ja Pika mässyttävät silmät lurpallaan korvat rentoina ja odottavat lisää silityksiä. Kola mässyttää leuka ja niska jäykkänä ja pupillit suurina. Kyllä Kolakin aika ajoin mässyttää rentona ja nautiskellen, mutta se on niissä hetkissä, kun se saa itse valita onko silitettävänä vai ei.

emilia kainulainen kirjoitti...

Tässä myös blogin puolelle sama asia, jonka lisäsin jo faceen:

Omasta näkökulmastani en voi ymmärtää hyshys-kulttuuria koiran jalostuksessa. En ymmärrä, mitä se on minulta pois, että myönnän ihan avoimesti Kolan olevan vaikea. Jos se jonkun mielestä johtuu minun huonoista koirankoulutustaidoistani, niin olkoon niin. Siinäkin tapauksessa Kola kuuluu mielestäni ehdottomasti listalle "ei-missään-nimessä-jalostukseen", koska sen pää ei ole kestänyt minun kanssani elämistä. Ei sellaista koiraa minun mielestäni voi jatkojalostaa, joka ei kestä ihan tavallista elämää tavallisessa perheessä, vaan tarvittaisiin koirankäsittelymaagikko, tuhansia koulutustunteja ja hillitön teoriapohja, että koirasta saisi koulutettua turvallisen ja helpon jäsenen yhteiskuntaamme.

Enkä ymmärrä kaunistelun kulttuuria siltäkään osin, että miksikä tuo Kola tuosta muuttuu, että kerron avoimesti sen luonteesta? Sen kanssa eläminen on ihan samanlaista kun aina aikaisemminkin ja jos nyt sitten joku sattuisikin minun toimintaani ja huonoja koirankoulutustaitojani kauhistelemaan jossakin yhteyessä, niin mitäpä siitä? Tiedän itse, että olen Kolan kanssa tehnyt parhaani ja se on riittänyt siihen mihin se on riittänyt. Eikö voisi vain antaa ihan avoimesti luvan kertoa kaikille, jotka kuulla haluavat, että tässä nyt sattuu olemaan koira, jonka kanssa elämä ei ole helppoa?

Annoin facessa jo luvan ja annan sen myös tässä:
Kolasta saa ihan vapaasti puhua pahaa. Sen tekemistä ja tekemättä jättämistä asioista saa kertoa ihan suoraan. Minustakin saa puhua ihan vapaasti. En mene siitä rikki. Minulta saa myös vapaasti kysyä tästä asiasta ja kanssani saa ihan vapaasti olla eri mieltä.

Minä en suostu ylläpitämään tätä hyshys-kulttuuria. Jos koirani ominaisuuksista julkisesti puhuminen on ilkeää, tyhmää tai epäkorrektia, niin sitten olen ylpeästi ilkeä, tyhmä ja epäkorrekti.

Maija kirjoitti...

Tuohon Minnan kysymykseen "voisiko mässyttämisellä olla kaksi noinkin erilaista syytä? Ikään kuin syy ja seuraus hyvään oloon?", koiran rauhoittavat signaalit on yleensä sellaisia, joita tekemällä koira näyttää rauhallisemmalta.

Jännittynyt ja tappeluun tai pakoon valmis koira näyttää ja käyttäytyy tietyllä tavalla, esimerkiksi tuijottaa suoraan kohdettaan, isommaksi tekeytyneenä ja jäykkänä. Jos sama koira haluaa päästä uhkaavasta tilanteesta, sillä on oikeastaan vaihtoehtoina paeta, pelottaa toinen pois tai yrittää rentouttaa tilanne. Jos se yrittää rentouttaa tilannetta, se tekee jonkin eleen joka näyttää toisen silmään siltä ettei sitä huolestuta mikään ollenkaan, "ei tässä mitään, dam di dam dam vaan". Se kääntää pään, katseen tai koko vartalonsa pois päin, räpyttelee silmiä, haistelee maata, nuolee kirsua, haukottelee, maiskuttelee, asettuu leikkiinkutsuasentoon, voi jopa heittäytyä selälleen. Kaikki nämä on eleitä joita koirat tekee kun ovat rentoja, ja siksi ne toimii rauhoittavina signaaleina. Ne rauhoittaa myös koiraa itseään.

Vähän niin kuin hermostunut ihminen voi alkaa hyräillä, hymyillä, naureskella.

Lotta K kirjoitti...

Tärkeitä huomioita. Olen myös samaa mieltä siitä, että koirien huonoista ominaisuuksista on voitava puhua. Niin kovin tuttu tilanne sekä vaikean koiran että muiden reaktioiden suhteen. Mä olen joskus miettinyt, että jos pitäisi vaikka kuukauden verran listaa, johon kirjoittaisi jokaisen päivän osalta kaiken oudon / ei toivotun, mitä oma koira tekee. Auttaisiko se ihmisiä hahmottamaan, miten epäreilua on tuottaa maailmaan sellaisia koiria, jotka ovat ahdistuneita ja stressaantuneita ja joilla ei yksinkertaisesti ole kapasiteettia/hermorakennetta elää normaalia elämää.