Noki on ihan hirmuisen paljon minun koirani. Se ei niin kauheasti pidä muista (paitsi äitiä taas ahdisteli rakkaudellaan ja läheisyyden kaipuullaan viikonloppuna Lahdessa :D ) ja se ei esimerkiksi lenkillä halua, että joku muu taluttaa (paitsi perheenjäsenet kelpaavat).
Mutta on poikkeus, jossa toistuvien todisteluiden perusteella sanoisin, että minä olen Nokille yhdentekevä. Agility. Kun pääsee agiliitämään, niin on aivan taivahisen sama, onko ohjaajana minä vai joku muu. Tai ainakin Tean ohjaus kelpaa aivan yhtä hyvin kuin minunkin.
Jos jalka ei kuntoudu, niin toiveissa on, että Noki pääsisi kuitenkin ensi kesän SM-kisoihin juoksemaan jonkun toisen ohjaajan kanssa. Ja kyllähän se siltä näyttää, että jos Tea ja Noki vain ottavat yhteisiä startteja, niin yhden nyt jo tuolla kaksikolla olemassa olevan SM-nollan kartuttaminen tarvittavaan seitsemään ei ole mikään mahdottomuus. :)
Katsokaa nyt, kun Noki on niin kovin onnellinen. Ei se vaivaudu edes vilkaisemaan minua, vaikka seistä tönötän puomin alastulon edessä kamerani kanssa. Hän on työn touhussa. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti