Aivan todellisen superhyvä mieli tämän ja eilisen treeneistä.
Eilen oltiin Nokin kanssa Lehtosen Sannan treeneissä ja ne sujuivat jotenkin normaalia kevyemmin. Tai miten sitä kuvailisi.. Oma pää pääsi jotenkin flow-tilaan: tuntui, että muistan mitä pitää tehdä, missä pitää tehdä, mihin sitten pitää mennä jne. Kepeiltä poispäinkääntö sujui ilman ainoaakaan ongelmaa. Backlap, ei pulmia. Päällejuoksupersjättöä joutui vähän miettimään, koska se on jostain syystä omalle kropalle ihan vieras yhdistelmä, mutta senkin sain onnistumaan. Ohjaukset vain jotenkin tulivat helposti ja kroppa totteli. Pikakin teki pari pientä pätkää varsin mallikelpoisesti. :)
Tänään oltiin Kolan kanssa Juha Ruokosen treeneissä. Liioittelematta: tänään olivat Kolan agilityuran ehdottomasti parhaimmat treenit. Kola kävi juuri sopivilla kierroksilla. Rata oli Kolalle juuri täydellisen sopiva. Oma mieliala oli hommaan kuin nakuteltu. Sää oli ihan nappi - joskin ukkonen kävi todella lähellä, mutta eipä vain tullut päälle. Kola ei tehnyt ainoaakaan kolamaista (ennakoimatonta, esteosaamattomuuteen mahdollisesti pohjautuvaa) turboräjähdysvirhettä. Treenien ensimmäisellä suorituksella hommaan pääsi lipsahtamaan yksi ainoa virhe, kun unohdin katsoa Kolaa keppien jälkeen ja Kola luuli, että tein persjätön ja siirtyi "väärän" käden ohjaukseen ja siten hyppäsi hypyn väärin päin. Toisella suorituksella sitten tehtiinkin nolla, joka tuntui sujuvalta ja kevyeltä.
Sitten kun lähdettiin testailemaan nollaradan jälkeen erilaisia ohjauksia radan eri kohtiin, tuli minulle aivosähkökäyrän lamaannuksia, mutta pääsin näistä yli ja sain korjattua omaa tekemistäni. Erityisen hyvältä tuntui se, että tiesin itse, miksi Kola teki ne muutamat virheet mitä teki - ja ne johtuivat vain minusta, ei Kolan ylikierrossähläyksestä tai esteosaamattomuudesta. :)
Kolan treenien jälkeen kurvasin kulkematta lähtöruudun kautta Ojankoon Maijua ja Indiä moikkaamaan. Tehtiin kakaroiden kanssa hyppytekniikkaa, pussia ja takaakiertoa. Treenien aikana kyllä suorastaan hehkui kaiken ympärillä se fakta, että Indin ja Pikan temperamentissa ja perusluonteessa on SUURI ero. Indi on vilkas magnesiumin lailla kirkkaasti ja vauhdilla palava luonnonilmiö ja Pika siskoonsa verrattuna jähmeä pohojalaasmiäs: sellanen joka kiroo aika ajoin, mutta muuten vetää hommat sileeks jäyhällä ryppyotsaisella asenteella. (No okei, palkkalelu suussa toteutettua keinuhepoilua oli tänään niin hillitön määrä, että se vähän rikkoi jäyhää ilmettä. ;)
Pussi ei tuottanut enää mitään hidasteluita, vaikka se tehtiin täysin "suljettuna". Takaakierrot sujuvat, kunhan muistan luottaa piskiin ja toisaalta tukea takaakiertoon lähtöä omalla rytmitykselläni. Hyppytekniikkatreenikin sujui ihan suhteellisen hyvin, kun lopulta keksittiin mihin palkkalelu kannattaa sijoittaa, ettei viimeistä hyppyväliä loikata karmealla supermiesloikalla yli. :D
Pika tuntuu jotenkin tosi "minulta". Se on toki koulittu osaksi laumaa ja sillä on varmasti tekemistä asian kanssa. Mutta muutenkin sen luonne, tapa toimia ja vinksahtanut "huumorintaju" osuvat ja uppoavat minuun. Sillä on rasittavia piirteitä (lähinnä se halvatun paskalounastelu sekä itsenäinen maailmankatsomus: "mä tuun sinne joo, jos täällä ei oo mitään sen ihmeempiä, ootas käyn tsekkaa"), mutta niidenkin kanssa se on varsinainen supermussu. Eikä tietysti haittaa, että se on syliin kaapattavan pieni ja suloisen kaunis. (Ällösiirappista. Huh.)
Kaikki kolme piskiä ovat kyllä hemmotelleet minua viimeisimmissä treeneissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti