lauantai 10. elokuuta 2013

KATin kisoissa

Tänään Kola ja Noki saivat kumpikin kolme starttia. Toisaalta kisoista jäi ihan tosi hyvä mieli ja toisaalta ärsyttää. Radat sujuvat kummaltakin LÄHES nollana ihan hirveän usein.
Kolan hyppärillä jätin ohjaamatta viimeisen hypyn päättäväisesti. -> Kieltovitonen radalta.
Nokin kolmannella radalla unohdin ennakoida sen, että Noki hakee ihan liian vahvasti itsensä puoleista putken suuta. Olisin voinut ohjata saman kohdan toiseltakin puolelta, jolloin olisin välttynyt tältä. -> Hyl.

No, toki lohduttaa, että Nokin kanssa tehtiin kuitenkin keskimmäiseltä radalta nolla ja oltiin jälleen pronssipallilla. :) Sähläsin kyllä siinäkin radalla lähes hyllyn tai ainakin kiellon verran, kun oma pakkovalssi sijoittui noin kilometrin väärään kohtaan ja sitten olinkin aivan törkeästi myöhässä jatkosta.

Ensi viikonloppuna mennään kummankin kanssa oman seuran minipikkuruisiksi jääneisiin kisoihin. (Maksistarttaajia on 15kpl! :O ) Mutta sen jälkeen voisi pitää vaikka edes parin viikon hengähdystauon kisoista.

Kolan hyppäri


Nokin nollarata (agiA)


Nokin hyppyrata (Hyl, kun menee ekalla putkella väärään päähän.)

Ei kommentteja: