Ja tottahan se on. Olen vain niin armottoman huono hallitsemaan aikaa (joo, ei sitä voi hallita, mutta jotkut tuntuu silti hallitsevan), että kevään dead-line on joustamattomuudessaan hillittömän ahdistava.
Mutta kollegan huomioista jotenkin keventyneenä Timon treenien jälkeen kurvattiin nauttimaan Jakomäen hiekkakuopista ja auringosta. Jakomäestä löytyi kesäloma. Ihan huimaa. Istuin hiekalle ja pojat alkoivat puuhata lempihommiaan: Kola metsästi kuplia aivan hurjana, Noki kaivoi joka toiselle kuoppaa eikä langennut siihen itse kertaakaan ja Pika repi välillä Nokia hännästä, välillä harjoitteli kuplien metsästystä (tai oikeasti se toimi kuplakoneena, koska painoi päätään veden alle ja puhalteli porinakuplia pintaan :D :D :D ), välillä kiipeili pinnan alla olevien kivenlohkareiden päällä ja hetkittäin yhdisti Nokin ja Kolan puuhat kaivamalla kuplia raivokkaasti rantavedestä.
Oikein tunsi, miten stressi liukeni ja loma valui tilalle. Nauratti ääneen, kun pojat jaksoivat puuhata omia hommiaan ihan juuri niin kauan kuin minä maltoin istua nauttimassa auringosta. Ne eivät kaivanneet minua tai toisiaan, vaan olivat keskittyneitä omiin tärkeisiin touhuihinsa.
Kesälomalla aion tehdä vastaavanlaisia retkiä, istua hiekalla ja tuntea, miten aikaa vain riittää ja riittää. Aion käydä Ojangossa ja Kivikon kentällä usein usein usein usein. Aion saada A:n kisakuntoon ja startata mediluokassa. (HUH!) Aion syödä aamiaista parvekkeella ja käydä mökillä. Aion nauttia, levätä, treenata juuri niin paljon kuin vain mieli tekee (lepopäivät muistaen). Aion nähdä Tampereen ja Rovaniemen.
Ei mitään järkee hei! Ihan kohta on kesäloma! Oppilaita siteeratakseni: "Miten tää vitosluokka meni jotenkin niin äkkii?!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti